Niimpal hianoi runoi

0
Niimpal hianoi runoi! Heli Laaksonen näyttää, miltä tuntui löytää Aleksandrs Caksin runot.

Heli Laaksonen putosi kirjaimellisesti polvilleen latvialaisessa Ventspiltsin kirjastossa kun käsiin osui Aleksandrs Caksin vironkielinen runokirja. Eipä aikaakaan, kun Laaksonen jo päätti kääntää Suomessa tuntemattoman latvialaisklassikon runoja ja kirjoittaa niihin omat vastauksensa. Tuloksena ilmestyi elokuussa runoilijoiden yhteinen Poimit sydämeni kirjahyllystä -teos.

Omat mutkansa yhteistyöhön toi se, että Caks on kuollut. Toisaalta asiaa helpotti se, että 1951 tapahtuneesta kuolemasta on niin kauan, ettei tekijänoikeuksista enää tarvitse välittää. Kirja ilmestyi samaan aikaan Suomessa suomeksi ja Latviassa latvian kielellä. Latviankieliset käännökset teki Guntars Godins. Laaksonen kustansi teoksen itse ja on nyt ensimmäinen suomalainen kustantaja joka on kustantanut Latvian kirjamarkkinoille.

Aleksandrs Caks (1901-1950) oli kirjailija, toimittaja ja kustantaja, ensimmäiseen ja toiseen maailmansotaan joutunut, yhtä rakastettu runoilija kuin meillä Eino Leino, vainottu ja sensuroitu mies joka eli lyhyehkön mutta ilmeisen kiihkeän elämän. Hän kirjoitti monipuolisesti, paljon myös rakkaudesta.

Halusin suojella sydäntäni sinulta

ja kätkin sen hyllyyn,

puhkiluettujen kirjojen

ja matkamuistojen ja viinilasien väliin.

Kolme pitkää kynttilää sytytin,

punaisen, sinisen ja mustan.

Petasin sängyn keltaisella huovalla,

joka huokui hikeä, huutoa ja himoa.

Sängyn viereen siirsin penkin,

jolle putoavat vaatteesi voisivat valahtaa

ja kadota kuparimaljakon taakse.”

Kirjassa joka toinen runo on Caksin, joka toinen Laaksosen. Omissa runoissaan Laaksonen vastaa, huutelee ja kommentoi kuten hän itse sanoo.

Polvillani sun postluukustas kuiskuttelen.

Tul. Tulisitki.

Emmää sun syräntäs mittä syä,

mää tahron vaa nuuski hiuka.

Tul.

Tiäräks,

kirjotin sul semmosen rakkausrunon, et saat olla mustasukkane ittelles.”

Normaalisti, ennen vanhaan, tämä syksy olisi kulunut runokiertueella uutuuskirjaa markkinoimassa. Nyt mitään julkistamisjuhlia ei ole pidetty ja vaikka Laaksonen on sopinut joitakin esiintymisiä, niistä ei koskaan tiedä – ehkä ne perutaan. ”Näillä näkymin” saa runoilijan näkemään punaista.

Opiskelu kuitenkin jatkuu. Laaksosella on jäljellä vielä vuosi luonto- ja ympäristöneuvojan opintoja Liviassa. Hän on kiitollinen siitä, että saa opiskella , asua ja syödä maksutta koululla, aikuinen ihminen. Myös siitä on oltava kiitollinen, että on tullut aina varauduttua pahoihin päiviin ja ettei ole velkaa.

Caks kuoli 48-vuotiaana. Sitä ennen hän kirjoitti kirjeen kuolleelle lehtimyyjämummolle ja pohti, millaista tuolla puolen on.

Minun kirjeeni ei ole pitkä

ja kirjoitan isolla käsialalla.

Eihän sitä tiedä,

onko sinulla rillejäkään mukana?”

Heli Laaksonen on nyt 48. Hänen kuolemarunonsa lähtee viime vuonna kuolleelle äidille.

En koska sanonu ääne.

Et koska sanonu ääne.

Ei koska sanottu ääne.

Yks ja sama kivi se oli,

mikä meijä välil ain,

sää toispual, mää toispual.

Nyy kivi o sun rintas pääl.”

– Äitin kualema ol kova paik, mut vapautti jollain taval kirjottamist. Ei tartte ainaka jännittä, ettei hän vaa joutuis mun sanomissi taik tekemissi häppemä.