Sirpunpuisto on viittä vaille valmis

0
Ympäristöpäällikkö Tuija Kailaste ja puistotyöntekijä Kimmo Lehti tulevalla makkaranpaistopaikalla.

Sirpunpuiston ulkoilureitin kunnostus on loppusuoralla. Työt viivästyivät suunnitellusta aikataulusta kevään sateiden ja kesällä tapahtuneiden henkilöstövaihdosten takia, mutta valmista pitäisi olla viimeistään lokakuussa, ympäristöpäällikkö Tuija Kailaste kertoo.

– Reitillä pitää vielä tasata reittejä ja reunaluiskia, asentaa valaisimet ja rakentaa laavu.

Viime viikolla alueelle asennettiin penkkejä. 1,6 kilometriä pitkän reitistön varteen tulee useita maahan tiukasti istutettuja värikkäitä istuinpaikkoja. Alueelle tulee myös makkaranpaistopaikka sekä laavukota, jossa voi niin ikään pitää tulta ja valmistaa syötävää.

– Polttopuut pitää jokaisen tuoda mukanaan, niitä kaupunki ei järjestä.

ELY-keskus myönsi Laitilan kaupungille keväällä 70 000 euroa Sirpunpuiston ulkoilualueen kunnostamiseen. Kaupunki osoitti hankkeeseen saman verran joten yhteensä rahaa käytetään 140 000 euroa.

Sirpunpuistoon pääsee parhaiten Valkojärventien päästä, jossa on myös parkkipaikka. Kävijöiden toivotaan tulevan pääasiassa kävellen tai pyörillä.

– Täällä voi ulkoilla, mutta työkoneiden lähelle ei kannata mennä. Nyt tarvitaan vielä vähän kärsivällisyyttä.

Sirpunpuisto on tarkoitettu kaikille kaupunkilaisille lähiliikunta-alueeksi. Osa reitistä tulee olemaan esteetön. Aluetta on tarkoitus kehittää edelleen.

– Käyttäjiltä toivotaan, että he laittavat roskat roskiksiin ja kunnioittavat alueen luontoa. Koirat on aina pidettävä kytkettyinä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here