Suomen tie yhdeksi Euroopan päättäjäksi oli pitkä ja kapea

0
Ennen omaa osuuttaan Olof Bongwald kuunteli Erkki Liikasta.

Rauhan symposiumin viimeisenä päivänä lauantaina puhunut Erkki Liikanen esitti oman versionsa Suomen tiestä Euroopan ytimeen. Liikanen on entinen komissaari ja Suomen pankin pääjohtaja ja hän on ollut yhtenä keskeisenä henkilönä mukana kun Suomea on viety Eurooppaan. Liikasen mukaan tie on ollut pitkä ja kapea, mutta tarpeellinen.

– Toisen maailmansodan jälkeen Suomi ei aluksi saanut lainaa USA:lta, koska siellä pelättiin, että raha virtaa suoraan sotakorvauksina Moskovaan. Suomi myös kieltäytyi USA:n tarjoamasta Marshall-avusta Neuvostoliiton kielteisen suhtautumisen vuoksi. Apu olisi ollut merkittävä, sillä esimerkiksi Ruotsi ja Norja saivat sitä saman verran kuin Suomi maksoi sotakorvauksia.

Suomi hyväksyttiin kuitenkin mukaan Kansainvälisen valuuttarahastoon vuonna 1947 ja sen kautta Suomi sai lainaa, jolla tehtyjen investointien ansiosta talous lähti nousuun.

1950-luvun alussa ryhdyttiin perustamaan Euroopan hiili- ja teräsunioni. Perusajatuksena oli, että sopimuksen avulla Saksan ja Ranskan intressit yhdistyvät ja mahdollisuus niiden väliseen sotaan pienenisi huomattavasti.

Unionista kehkeytyi sittemmin EEC, johon Suomessakin haikailtiin mukaan. YYA-sopimuksen varjossa eläviä Suomen poliitikkoja se kuitenkin kauhistutti. Teollisuuden etujärjestö joutuikin käymään alustavia neuvotteluja puoliksi poliitikoilta salaa.

Britannian, jota Ranska ei hyväksynyt hiiliunioniin, johdolla perustettiin EFTA eli Euroopan vapaakauppajärjestö, johon Suomikin sai ulkojäsenenä liittyä ilman päätäntävaltaa. Luvan antoi Nikita Hrustsev vieraillessaan Kekkosen 60-vuotispäivillä 1960.

– Kun britit hyväksyttiin EEC:hen, alkoi Suomikin varovasti lähestyä EEC:tä. Kaikki muuttui Neuvostoliiton hajotessa 1991, jolloin Suomi nopeasti käynnisti Koiviston johdolla jäsenyysneuvottelut.

– Lopulliset sopimusneuvottelut, joissa olin mukana, käytiin vuonna 1994 samana päivänä, jolloin Koivisto vaihtui Ahtisaareen. Aamulla soitin vielä viimeiset ohjeet Koivistolta, mutta neuvottelut venyivät ja päättyivät vasta iltapäivällä, kun Ahtisaari oli presidentti.

Suomen matkaa Neuvostoliiton varjosta Euroopan ytimeen ja sen pöydän ääreen, jossa Eurooppaa koskevia päätöksiä tehdään, oli Liikasen mukaan Koiviston elämäntyö.