Susanna Tapani edessä olevasta puolivälierästä: “Joudumme varmasti antamaan ihan parasta”

0
Susanna Tapani teki Sveitsiä vastaan kaksi maalia. Kuva: Tiina Puputti

Naisleijonien laitilalaislähtöinen hyökkääjä Susanna Tapani arvelee, että Suomen aikaan aikaisin sunnuntaiaamuna pelattavassa MM-puolivälierässä edellisten kisojen tapaan vastaan luisteleva Tshekki on kehittynyt joukkueena parissa vuodessa.

– Tulee ihan varmasti tosi tiukka peli. Joukkueseen on tullut laajuutta ja heillä on hyvä maalivahti.

– Joudumme varmasti antamaan ihan parasta, Tapani ennakoi.

Torstain Sveitsi-pelissä Suomi oli niskan päällä alusta alkaen. Peli päättyi Suomen 6–0 voittoon.

– Nyt oli ensimmäinen ehjä 60-minuuttinen, hauska lopettaa alkusarja tällaiseen peliin.

Susanna Tapanin johtama ykköskenttä merkkautti ottelussa huimat tehot: Tapani viimeisteli kaksi maalia ja ketjukaveri Petra Nieminen kolme. Lääkkeet ykköskentän nousujohteiseen peliin ovat Tapanin mukaan löytyneet luottamalla omaan tekemiseen.

– Olemme kauan pelanneet yhdessä ja tiedetään mihin pystytään. Pari peliä meni ilman onnistumisia mutta olimme kärsivällisiä ja jaksoimme tehdä työtä, sieltä se sitten tuli.

– Aina on hauska pelata mutta nyt pelaaminen oli erityisen hauskaa. Onnistuimme hyvin niissä asioissa, joita lähdimme hakemaan.

MM-puolivälierä Suomi – Tshekki
Su 29.08. 05.30 (ottelun alkamisaika Suomen aikaa).

Sunnuntaiaamuna pelattava puolivälierä määrittää, miten pelit MM-kisoissa jatkuvat. Puolivälierän voittaja jatkaa välieriin ja mitalipeleihin, häviäjän pelit jatkuvat sijoitusotteluilla sijoista 5-8.