Taivassalon kirkon seinämaalaukset eivät päästä otteestaan

0
Maria Magdaleenan kanssa kuvassa poseeraava Pyhä Nikolaus on joulupukin esikuva.

Ossi Nyström

Taivassalon Pyhän Ristin kirkon vanhin esine on 1300-luvulla vaikuttaneen Liedon mestarin koulukuntaa edustava krusifiksi. Sisään astuessa silmät alkavat kuitenkin väkisinkin vaeltaa seinämaalauksissa.

– Tässä kirkossa painoarvo tuntuu aina olevan seinämaalauksissa. Vaikka mitä muuta olisi, niin se jää näiden maalausten alle, kirkkoherra Tiina Rautiainen huokaa.

1460-luvulla tehtyjen Pietari Henrikinpojan ryhmän maalausten tyylisuuntaa kutsutaan Kalannin koulukunnaksi.

– Historiantutkimus avasi sen, että Kalannin kirkko ei ollutkaan ensimmäinen, joka maalattiin, vaan tämä Taivassalon kirkko oli jo hetkeä aikaisemmin. Kalannista tämä kuitenkin vanhastaan paremmin tunnetaan.

Taivassalon kirkossa oli joitakin maalauksia jo ennen kuin Pietarin ryhmä sinne kättensä jäljet jätti.

– 1430-luvun paikkeilla rakennettiin yksilaivainen kirkko, eli tuo keskiosa tästä kivikirkosta. Sinne maalattiin yhdet seinämaalaukset. Kun kirkkoa laajennettiin, ja tehtiin nämä holvit 1460-luvulla, niin Henrikinpojan ryhmä peitti ne vanhat maalaukset näillä omillaan.

Syntyneiden maalausten kokonaisuutta on kutsuttu köyhien Raamatuksi.

– Jeesuksen elämän tärkeimmät vaiheet kuvattiin kirkon seinille. Lukutaidoton kansa oppi ne sieltä. Siinä on kulkenut sellainen uskontunnustusnauha. Idea on, että jokainen apostoli tunnustaa uskoa yhden lauseen verran, ja se uskontunnustus meni tässä tavallaan järjestyksessä.

Holveihin on kuvattu monen muun hahmon lisäksi kirkon opettajat Jeesus, Pietari ja Paavali. Matteusta, Markusta, Luukasta ja Johannesta symboloivat eläinhahmot. Etäämpänä on Pyhä Henrik ja Margareetta. Maria Magdalenan vierestä löytyy Pyhä Nikolaus, eli joulupukin esikuva.

– Se minkä partiolaiset ja melkein kaikki muutkin tuntevat, on Pyhä Yrjö ja lohikäärme. Tuossa taas on Johannes Kastaja kamelinkarvaisessa puvussa, vyötäisillä nahkavyö. Hän söi metsähunajaa ja heinäsirkkoja. Kädessä on karitsa, Rautiainen selostaa.

Maalarit ovat antaneet erityishuomion Pyhälle Birgitalle, jonka kuva on alttarin yllä. Selitys löytyy Naantalista ja vielä kauempaa vanhoilta pyhiinvaellusreiteiltä.

– Naantalin kaupunki perustettiin 1443 siksi että Pyhä Birgitta halusi perustaa sinne luostarin. Luostarin kaikkein tärkein aarre on alttarilla oleva puinen kuva nimeltä Kristuksen kasvot.

– Siihen liittyy vanha hengellinen opetus. Kun niiden Kristuksen kasvojen edessä rukoilee, niin pyhiinvaellus saa täyttymyksensä. Niinpä enää ei tarvinnut lähteä pohjoismaista vaarallisille pyhiinvaellusmatkoille Jerusalemiin ja Roomaan.

Taivassalon kirkko valmistui samoihin aikoihin Naantalin luostarin kanssa.

– Se oli niin vahvasti ihmisten mielissä, että nyt meillä on oma pyhiinvaelluskohde täällä, että päätettiin pistää Pyhä Birgitta tuohon ikään kuin opasleidiksi, joka kertoo, että tästä alttarilta kun mennään vielä vähän matkaa paatilla, niin ollaan Naantalin luostarissa.

Se, että erilaisten miespyhimysten täyttämässä kirkossa nainen on nostettu keskeiselle paikalle, on Rautiaisen mukaan merkillepantavaa.

– Toinen mikä minua aina sykähdyttää on se, että historiaa ei opiskella vain historiankirjoista, vaan se löytyy tavallaan siitä elämästä, jota täällä on eletty. ”Lennä, lennä leppäkerttu ison kiven juureen” oli alunperin ”lennä, lennä leppäpirkko ison kivikirkon juureen”. Sillä lailla opetettiin kansalle, että siinä se on. Kun tuli tämä luterilainen aika, ja pyhimykset piti poistaa, niin Kerttu oli paljon vaarattomampi kuin Pirkko.

Parvelle astellessa maalausten vetovoima päästää otteestaan, mutta vain hetkeksi.

– Tämä messukasukka ei ole vanha, vaan on tehty oppilastyönä Jyväskylän kristillisessä opistossa 1950- tai 60-luvulla. Tähän on toistettu pelikaanikuvio, jonka alkuperäinen maalaus on täällä seinässä. Kuvassa pelikaani ruokkii poikaansa omalla verellään. Sitä pidetään Kristuksen rakkauden vertauskuvana.

Sakastista löytyy paljon pelikaanikasukkaa vanhempi vaate. Lasisessa kaapissa säilytettävä kasukka on valmistettu Alankomaissa 1500-luvulla. Myös sakastin kassakaapissa on jotakin jännittävää.

– Tätä säilytetään happopaperissa, niin aika ei syö. Tämä on konservoitu 1600-luvun kolehtihaavi. Paljon nuorempi kuin tuo kasukka! Mutta ollut varmasti kovassa käytössä.

Sellaista huonetta ei Taivassalon kirkossa ole, jossa puhe ei ennemmin tai myöhemmin kääntyisi maalauksiin. Niin on sakastinkin laita. Sen seinällä oleva hieman keskeneräiseksi jäänyt kuva ei muistuta kirkon muita maalauksia. Kuvan taustat johdattavat sekä 1400- että 1800-luvulle.

Vuonna 1890 Emil Nervanderin johtama nuorten miesten ryhmä ryhtyi entisöimään 1600-luvun puhdasoppisuuden pauhuissa peitettyjä Pietari Henrikinpojan maalauksia.

– Nervander otti kalkin pois ja alkoi oivaltaa, että näiden Pietari Henrikinpojan kuvien alla voisi olla niitä 30 vuotta vanhempia kuvia. Hän oli niin utelias, että otti uudemmat kuvat pois löytääkseen ne vanhemmat. Niitä löytyi jonkun verran, eikä hän ollut niihin yhtään tyytyväinen.

Vanhimpia 1430-luvun kuvia siirrettiin sakastin ja asehuoneen seinille talteen. Sali sai lähes 250 vuoden tauon jälkeen koristeekseen Pietari Henrikinpojan ryhmän 1460-luvun maalaukset ja niiden alapuolella kiertäneen uskontunnustusnauhan. Kaikki liikkuvat osat eivät kuitenkaan pysyneet Nervanderin ryhmän hyppysissä.

– Paperit olivat menneet sekaisin, ja kuvat menivät seinälle väärään järjestykseen, Tiina Rautiainen toteaa.