Viimeinen vuosi kyläkoulussa

0
Elviira Heikola on nyt yksi Kodjalan koulun vanhimmista. Kuudennella luokalla on kaikkiaan 13 oppilasta.

Elviira Heikolasta tuli keskiviikkona yksi Kodjalan koulun vanhimmista oppilaista. Kuudesluokkalaisella on nyt alkamassa viimeinen vuosi idyllisessä kyläkoulussa, jossa Elviira on ollut eskarista asti. Luokkatovereita urheilullisella tytöllä on 12.

– Meillä on aina ollut pienet luokat. Tämä on kiva koulu, mukavat opettajat ja hyvät kaverit.

Vidilässä asuva tyttö pitää koulussa eniten liikunnasta. Vapaa-aikana hän harrastaa pesäpalloa ja ringetteä. Kouluaineista maistuvat myös kuvaamataito ja käsityöt, vähiten kiinnostaa historia.

– Kaikki tehtävät sujuvat, koulu menee ihan hyvin.

Välitunneilla Kodjalassa pelataan jalkapalloa tai jotain muuta tai vain jutellaan kavereiden kanssa. Isompien tehtävä on näyttää hyvää esimerkkiä pienemmille oppilaille. Kiusaamista koulussa ei Elviiran mukaan ole.

– En ole ikinä nähnyt. Myös uudet oppilaat otetaan täällä hyvin vastaan. Meidän luokalla kaikki ovat kavereita keskenään.

Koulumatka on puolitoista kilometriä ja sen Elviira kulkee pyörällä. Talvella vanhemmat voivat tuoda autolla. Iltaisin lähdetään keskustaan urheiluharjoituksiin joita on monta kertaa viikossa. Urheilun lisäksi ei oikein muuta ehdi harrastaa.

– Joskus vähän harmittaa, kun harjoitukset alkavat kuudelta ja ennen sitä ei oikein ehdi tehdä mitään muuta.

Ensimmäisenä koulupäivänä kuudesluokkalaiset osallistuivat matematiikantunnille, tutustuivat koulun uusiin oppilaisiin ja saivat lukujärjestyksen. Koulupäivät kestävät 4-6 tuntia ja ne alkavat klo 8.15 paitsi maanantaisin, jolloin kouluun tullaan yhdeksäksi. Elviiran opettajana on Mika Toivola.

Ensi vuonna edessä oleva siirtyminen keskustaan yläkouluun tuntuu jännittävältä. Siihen on kuitenkin vielä aikaa. Tähän kouluvuoteen Elviira valmistautui käymällä äidin ja kummitädin kanssa Turussa ostoksilla. Myös Laitilan kauppojen koulutarvikevalikoimat ovat tulleet tutuiksi.

– Pitäähän sitä jotain uutta olla koulua varten, Elviira hymyilee.