Jousella metsästäjä on lähellä luontoa

0
Palovuoren rinteen puolivälissä oleva laavu saatta avata Harri Suomiselle jotain uutta mahdollisuutta metsästykseen, nyt kun metsän reuna on keväisen puitten kaadon jälkeen avoin.

Arto Kanerva

Muutaman vuoden takainen lakimuutos teki mahdolliseksi metsästää jousella kaikkea hirvestä pienempää riistaa, tietysti metsästyssäännösten mukaisesti. Jousimetsästyksen suosio onkin kasvanut hiljalleen ja sen näkee hyvin metsästysseurojen ampumakokeissa, joissa nykyisin on säännöllisesti järjestetty jousiampujille oma koeammuntansa.

Riistan metsästäminen jousella ja nuolella on vanha, vanha keksintö. Encyclopedia Britannican mukaan puhutaan kaukaisesta esihistoriasta ja vanhimmat Etelä-Afrikasta löydetyt luusta tehnyt nuolenkärjet on ajoitettu noin 61 000 vuoden taakse.

Harri Suominen asuu Padolla, oikeastaan metsästäjälle aika ihanteellisessa paikassa. Naapureita ei ole ihan vieressä, tonttia riittää ja siihen mahtuu metsää, peltoa, kallioista maastoa ja voimalinjan alustaa. Monimuotoista ja monipuolista maastoa, jossa kulkevat kaikki metsän otukset pikkuriistasta isompiin petoihin.

Jousiammuntaa Harri on harrastanut jo pitkään, ensimmäisen taljajousensa hän osti 17-vuotiaana. Aikaisemmin oli harrastuksena tauluammunta, mutta alussa mainitun lakimuutoksen ansiosta hänellä on nyt kolmas syksy menossa metsästysjousen kanssa kotinsa lähimaastoissa.

Eikä tarvinnut kulkea Harrin pihapiiristä kuin muutama kymmenen metriä, niin johan näkyi sorkkaeläin pienen peltosaarekkeen toisella puolella. Kiikari esiin ja eläin on tunnistettu naaraspeuraksi ja vasakin siinä lähellä, aivan metsän reunassa. Kuva jäi saamatta, kun liike tai kameralaukun kahina sai peuraemon toteamaan turvallisemmaksi siirtyä metsän suojaan.

– Aika aikainen ilta vielä, mutta niin vaan meitä oltiin jo odottamassa. Tuolta ne ovat tulleet pellolla kosteikon reunaa myöten tai sitten tästä vierestä mäkeä alas, Harri tuumaa näyttäen samalla eläinten käyttämää polkua.

Harrilla on lähimaastoissa kaksi kyttäyspaikkaa, joista toinen tehtynä vanhaan hirsilatoon, kummassakin kaksi ampuma-aukkoa, koska metsästysjousen tähtäin tarvitsee enemmän tilaa. Kummankin vieressä ruokintapaikka eläimille, mutta niiden tarkoitus on enemmänkin pitää eläimet poissa pihasta ja puutarhasta.

Välillä tuo toimii paremmin, välillä taas ei. Parhaimmillaan puutarhan reunoilla on ollut 15 peuraa. Syksyisin tulevat mielellään syömään omenia ja talon nurkkiin myös silloin, kun metsässä on joku peto lähistöllä.

– Kivahan noita on katsella. Välillä telkkaria katsellessa tulee silmäiltyä ikkunasta pellolle, että millaisia illan kulkijoita siellä sattuu olemaan.

Jousimetsästys ei sovi hätäiselle ihmistyypille. Pitää tuntea maasto paremmin kuin omat taskunsa, eläinten tavat, kulkureitit ja aikataulut.

Pitää osata hiippailla hiljaa metsässä, vahtia koko ajan tuulen suuntaa ja olla kärsivällinen. Hyvältä ei saa haista, sillä eläinten hajuaisti on aika herkkä.

Kierroksen alussa näkemämme peura oli Harrin mielestä sopivan matkan päässä kiväärillä ammuttavaksi, mutta jousella varustautuneelle metsästäjälle toivottoman kaukana.

– Tässä jousessa on kyllä tehoa ja tähtäimessä riittää säätövaraa 60 metriin asti, mutta käytännössä 25 metriä alkaa olla maksimietäisyys. Pitemmällä matkalla alkaa tarkkuus kärsiä. Lisäksi silloin eläin kuulee helpommin nuolen tulevan ja ehtii lähteä karkuun.

Metsästysnuolissa on erilaisia kärkiä, joista valitaan käyttöön sopiva tavoitellun riistan mukaan. Pienriistalle ja linnuille on omanlaisensa kärjet. Peuran metsästykseen sallittu kärki on leikkaava ja sen halkaisijan pitää olla vähintään 22 millimetriä. Tuossa kärjessä on aukkoja ja ne saavat aikaa suhinaa nuolen lentäessä.

– Tärkeintä tässä on vahtia tuulen suuntaa, että tietää olevansa tuulen alapuolella. Joillakin jousimetsästäjillä on mukana talkkipullo, mistä välillä suhautetaan ilmaan pieni talkkipilvi ja sen avulla seurataan tuulen suuntaa. Se on mielestäni jo hiukan hifistelyä, enkä itse sitä ole käyttänyt, Harri tuumaa.

Kaksi riistakameraa lähettää kuvia, jotta metsästäjä tietää, koska eläimet ovat liikkeellä ja milloin kannattaa maastoon lähteä. Lisäksi Harri kulkee alueella jatkuvasti, jotta voi seurata eläinten käyttämiä reittejä ja mitä eläimiä on kulloinkin ollut liikkeellä.

– Tuossakin rinteessä näkyy ihan selvä polku, siitä on kuljettu. Tuosta on kulkenut joku pienempi ötökkä, kun heinät ovat taittuneet. Kuules, kun korppi huutaa. Se on nähnyt jotain, varmaan haaskan tai jonkun pedon.

Korkean kallion päällä on hirvien ja peurojen vakioreitti ja rinteen puolivälissä Harrin tekemä laavu, jota hän pohtii ottavansa metsästyskäyttöön.

– Tuosta alhaalta metsä reunasta tuli keväällä kaadettua lahovikaisia kuusia, ja nyt laavulta on hyvä näkymä pellolle. Voisihan sitä tulla tähänkin jonakin iltana katselemaan metsän ja pellon reunan elämää.

Palovuoren päällä voimalinjan alla näkymä on avarampi ja siellä aukon reunassa onkin toinen Harrin kyttäyspaikka, koppi, torni ja hiukan ruokintaa, vaikka rehukaalit ja herneet vieläkin kituuttavat kuivan ja paahteisen kesän jäljiltä. Tässäkin on taas tuttuja eläinten reittejä.

– Eläimet ovat yllättävän täsmällisiä, tulevat paikalle aika tarkkaan samaan aikaan ja useimmiten vielä samasta suunnasta. Kerran olin tornissa ja siihen ihan juurelle tuli kolme kauriinvasaa ja emo kulki tiellä muutaman metrin päässä. Ei siinä voinut muuta tehdä kuin katsella ja ihailla.

Kierroksemme Harrin pihapiirin liepeillä alkaa loppua. Näkyviin tulevat rakennukset ja hevosaitaus.

– Kyllä tämä metsässä kulkeminen on sellaista, että jos joku asia ottaa pattiin, niin sinne se metsään jää.

Tapaamisemme päätteeksi Harri jäi vielä jousensa kanssa läheisen pellon reunaan odottelemaan illan kulkijoita. Sain jälkeenpäin kuulla, että oli nähnyt siinä viisi peuraa, kaksi kettua ja kaksi fasaania. Saalista ei tullut, mutta oli varmasti mukava iltahetki.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here