Kartanonherran kaltoinkohdeltu hautakivi on esillä Kalannin kirkon kellotapulissa

0
Puupatsaita tärveltiin niiden taikavoiman heikentämiseksi.

Ossi Nyström

Kalannin kirkon holvit ja tukipilarit rakennettiin vuonna 1470 samalle paikalle, jossa jo 1300-luvulla oli sijainnut puinen kirkko ja kivinen sakaristo. 1470-luvulla kirkko sai myös koristelunsa, josta vastasi Pietari Henrikinpojan johtama ryhmä.

– Suomen varhaisin taiteilijan nimikirjoitus löytyy tästä kirkosta, Pyhän Pietarin kuvan alta, seurakuntamestari Jani Tanner kertoo.

Pyhälle Olaville omistetun kirkon historian kannalta ehkä oleellisimmassa maalauksessa räpyläjalkainen olento katselee maihin saapuvaa laivaa.

– Siinä on todennäköisesti Pyhä Olavi joukkoineen tuomassa kristinuskoa tänne pakanamaalle. Tuosta on vähän eri mielipiteitä, että tuo voi olla myös Pyhä Erik, mutta suurin osa ihmisistä on sitä mieltä, että se on Pyhä Olavi, koska tämä on Pyhän Olavin kirkko.

Kirkon kellotapuli sai kiviset osansa 1400-luvulla ja nykyisen yläosansa vuonna 1779. 1900-luvulla tapuliin perustettiin kirkkomuseo.

– Kalannin kappalainen Paavo Ekko on suunnitellut ja avannut tämän joskus 1930-luvun puolessavälissä. Tämä on avoinna pyynnöstä. Kulku tänne on ehkä vähän hankala, mutta ryhmiä on käynyt, ja ehdottomasti näytetään jos vaan pystytään ja ehditään. Tuntuu, että kaikki paikallisetkaan eivät tiedä, että tällaista on olemassakaan.

Museohuoneessa silmiin osuvat ensimmäiseksi ruumispaarit ja jalkapuu. Tanner kertoo, että suuremmat paarit on tarkoitettu aikuisille ja pienemmät lapsille.

– Kuulostaa kamalalta ajatukselta, mutta se kertoo siitä kuinka paljon lapsia on kuollut siihen aikaan.

Erityisenä katseenvangitsijana toimii myös 1600-luvulla eläneen suurmiehen Nils Kijlin hautakivi.

– Hän oli Olavinlinnan päällikkö, joka osti myöhemmin Kalannista Uussaaren kartanon. Nilsin ja hänen vaimonsa hautavaakunat ovat tuossa kirkon eteisessä. Ne on tehty hautajaissaattuetta varten.

Vuosien saatossa kivi on joutunut kokemaan kovia kalantilaisten käsissä – ja jaloissa.

– Tämä on ollut muun muassa sakariston rappusina ja sitten tästä ovat kalantilaiset ottaneet hiomakiviä, kun tämä on tällaista kalkkikiveä. Jotkut tutkijat ovat sanoneet, että todennäköisesti myös hänen vaimonsa hautakivi on ollut tällainen hyvin samantyyppinen.

Kovia ovat joutuneet kokemaan myös lukuisat museossa säilytettävät 1500-luvun puupatsaat, jotka useammista arvoesineistä poiketen saivat jäädä uskonpuhdistuksen jälkeenkin kirkkoon. Puhdasoppisuuden aikana katsottiin kuitenkin parhaimmaksi viedä “puujumalilta” niiden taikavoima turmelemalla patsaat eri tavoin.

– Näitä on myös sakastissa syvennyksessä. Sakastissa on sivualttarit joka seinällä, eli se on todennäköisesti toiminut jonkinnäköisenä kappelina jo ehkä ennen kuin koko kirkkoa on ollutkaan.

Museoon on koottu myös tauluja, jotka olivat parven reunalla kirkkosalissa vuoteen 1884 asti. Osa tauluista on vielä tänäkin päivänä teillä tietymättömillä.

– Silloin kirkkosali koki suuren remontin, jonka myötä nämä taulut myytiin kalantilaisille. Kun tämä Kirkkomuseo perustettiin näitä ostettiin niin paljon takaisin kuin saatiin.

Kirkon vahtimestarina 1800-luvulla toimineesta Herman Itäsestä muistuttavat museossa esimerkiksi sokeainkello ja sokeinsauva.

– Muutama kuukausi sitten Matti Jalava teki Herman Itäsestä jutun lehteen ja kansalaisopistossakin kertoi luennolla hänestä. Itänen sokeutui neljävuotiaana. Hän muun muassa hakkasi kaikki kirkon polttopuut, soitti kirkonkelloja ja teki kaikkia tällaisia vahtimestarin töitä. Tuo kello on siitä erikoinen, että se on ihan ensimmäisiä sokeain kelloja. Siinä ei ole lasia, joten siitä on pystynyt kokeilemaan ajan. Puhekielessä hän oli Sokki-Hermanni.

Kirkkosaliin tultaessa aivan ovien luona on yksityiskohta, joka jää herkästi huomaamatta. Seinän sisällä on ulosvedettävä puu, joka on toiminut lukituslaitteena silloin, kun ovet ovat auenneet sisäänpäin.

– Tämä puu on hiilimäärityksen mukaan kasvanut 1290–1390. Siihen on kirjoitettu 1320. Kun tätä kirkkoa on 1800-luvulla remontoitu, niin tässä on kuulemma ollut rautainen lukko, missä on ollut tämä vuosiluku. Maisteri Emil Nervander tiettävästi irrotti lukon kirkonkorjaustöiden yhteydessä ja vei mennessään. Lukosta ei ole sen jälkeen minkäänlaista tietoa.

Ajoituksiin liittyen kirkossa on tehty vuosien varrella monenlaisia tutkimuksia.

– Vuodenvaihteessa tässä kävi tutkija Tiina Sonninen valokuvaajan kanssa. He tekivät infrapuna- ja ultraviolettikuvausta. Se piti tehdä ihan pimeässä kirkkosalissa. He kuvasivat noita maalauksia, ja siinä pystyttiin tutkimaan sitä, että minkä verran siinä on päällemaalattua ja miten paljon alkuperäistä. Lisäksi heillä oli sellainen laite, millä pystyi selvittämään, että mitä aineita ne maalit sisältävät. Sen perusteella näytti, että nuo nyt näkyvät ovat alkuperäisiä.

Alkuperäisistä, 1470-luvun maalauksista ehkä huonoiten ovat säilyneet asehuoneen kuvat, joissa nainen lypsää lehmää ja kirnuaa voita paholaisen avustuksella.

– Tässä on korostettu sitä miten paholainen on aina läsnä seurakuntalaisten arjessa, Tanner toteaa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here