Laitilan Wirvoitusjuomatehdas ja Winnova solmivat kumppanuussopimuksen

0
Limpparitehdas ja ammatillinen oppilaitos Winnova tekevät jatkossa entistä tiiviimpää yhteistyötä. Kuva: Ari-Matti Ruuska

Winnova ja tuotekehittelystään tunnettu Laitilan Wirvoitusjuomatehdas solmivat yhteistyötä kehittävän kumppanuussopimuksen. Winnova on mukana osaavan työvoiman kouluttamisessa.

– Meillä on tarjolla monipuolisia työpaikalla tapahtuvan oppimisen paikkoja. Opiskelija voi päästä harjoittelemaan esimerkiksi panimon prosessituotannossa, varastotoiminnoissa tai tehtaanmyymälässä asiakaspalvelussa. Ja kunhan taas normaaliaika koittaa, Panimoravintola Kukko on korkeatasoinen harjoittelupaikka erilaisten ravintola-alan perusasiakaspalvelutehtävien ja monenlaisten tarjoilutilaisuuksien osalta, sanoo tehdaspäällikkö Tommi Suutari .

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toiminta-ajatus on vuodesta 1995 alkaen ollut laadullisesti ja mielikuvallisesti ylivoimaisten juomien valmistaminen. Samoin Winnova haluaa tiivistyvällä yhteydenpidolla varmistaa laadukkaan koulutuksen toimintamallien kehittämisen kumppanin tarpeisiin.

Winnovan kumppanuustoimintaan on mahdollisuus sisällyttää muutakin yhteistyötä kuin koulutuspalveluita. Kumppanuuden yhtenä tavoitteena onkin ideoida ja kehittää uudenlaisia yhteistyömahdollisuuksia.

– Laitilan Wirvoitusjuomatehdas on merkittävä valtakuntakunnallinen toimija, ja olemme innokkaina kehittämässä uusia koulutuksellisia toimintamalleja asiakkaamme tarpeiden mukaan, kertoo työelämäpalveluiden johtaja Teija Harju.