”Laitilassa on mielestäni oikein mainiot puitteet hyvälle elämälle”

0
Laitilan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Alkio on tuore kuntapoliitikko ja ensimmäisen kauden valtuutettu, mutta laitilalaisille tuttu yli 20 vuotta kestäneestä urastaan Laitilan kaupunginjohtajana.

Päättäjä tutuks -sarja esittelee laitilalaisia kuntapäättäjiä ja tekee tutuksi eri toimielinten roolia. Sarjan toinen osa esittelee kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Alkion.

 

Nelisen vuotta sitten Laitilan silloinen kaupunginjohtaja Jukka Alkio lopetteli työuraansa ja teki lähtöä eläkkeelle.

– Totesin tuossa muutoskohdassa useassa eri tilanteessa, että jos en itse malta pysyä poissa sieltä, missä Laitilan asioista tavalla tai toisella päätetään, niin muiden pitää ohjata minut pois. Minulla ei siis ollut todellakaan tuolloin mielessä ryhtyminen minkään sortin vaikuttajaksi, hän naurahtaa ja toteaa itse, että sitten jokin muuttui.

Siitä jonkin muuttumisesta on toki olemassa vahva todistekin, sillä Alkio asettui ehdolle kesäkuun kuntavaaleissa ja tuli valituksi Laitilan kaupunginvaltuustoon.

Kun kuntavaalit olivat tapetilla, Alkio huomasi, että hänellä oli tarve ottaa kantaa ja osallistuakin.

– Mutta tämä vajaan neljän vuoden aika eläkkeellä on ollut tarpeen ja tuonut etäisyyttä tiettyihin asioihin.

“Toivon, että valtuusto rohkenee käyttää valtaa, joka sille on annettu.”

MINKÄS sitä luonnolleen mahtaa; kun kerran on intohimoisesti suhtautunut vuosikymmeniä työhönsä kaupunginjohtajana, niin vaikeahan sitä vaihdetta on pois päältä napsauttaa. Ajatus ehdokkaaksi lähtemisestä alkoi itää kuitenkin vasta sen jälkeen, kun koronatilanne siirsi vaalit huhtikuusta kesäkuulle.

– Oli minua jo hyvissä ajoin pyydetty ehdokkaaksi, mutta ehdokkuuteni ei tosiaan ollut vielä siinä alkukeväästä mitenkään ajankohtaista.

Keskustan listalla ollut Alkio sai laitilalaisilta äänestäjiltä vaikuttavan tuen, 116 ääntä. Sillä lienee ollut oma osuutensa siihen, että hänet ensimmäisen kauden valtuutettuna valittiin myös kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi.

ALKIO uskoo, että hänen pitkästä urastaan virkamiehenä ja kaupunginjohtajana on ammennettavaa myös kuntapolitiikkaan.

– Ajattelen roolistani valtuutettuna ja valtuuston puheenjohtajana niin, että olen käytettävissä ja annan mielelläni oman panokseni, jos ja kun sitä tarvitaan.

Ensimmäisessä valtuuston kokouksessa hän piti puheenvuoron, jossa muun muassa muistutti valtuuston olevan kunnassa ylintä päätösvaltaa käyttävä elin.

– Toivon, että valtuusto on tietoinen asemastaan ja myös rohkenee käyttää valtaa, joka sille on annettu. Tämän soisin näkyvän valtuustosalissa esimerkiksi vilkkaana ja monenlaisia näkökulmia esiin tuovana keskusteluna.

Sitäkin hän toivoo, että jokainen luottamushenkilö olisi tietoinen tärkeästä panoksestaan.

– Kuntapäättäjät tekevät tärkeää ja vaativaa työtä. Aina valtuutetut eivät ole asioista samaa mieltä, mutta siitä huolimatta voimme käyttäytyä toisiamme kunnioittaen ja kantaa kukin vastuuta siitä fiiliksestä, mikä valtuustossa vallitsee. Sitä pyrin myös puheenjohtajana tukemaan.

“Ei tullut edes mieleen, että eläkkeelle jäätyäni olisin muuttanut LAITILasta pois.”

ALKIO työskenteli Tampereen lähellä sijaitsevassa Vesilahdessa kunnanjohtajana, kun hänet valittiin kaupunginjohtajaksi Laitilaan vuonna 1994.

– Meidän perhe muutti tuolloin Laitilaan tilanteessa, jossa lapsemme Mikko ja Tuuli olivat jo lentämässä pesästä. Tuuli siirtyi pian Tampereelle lukioon, mutta Mikko ehti olla ennen opiskeluvuosiaan Laitilan kaupunginvaltuutettunakin jonkin aikaa.

Hämäläissyntyinen Alkio on juurtunut Laitilaan 27 vuodessa hyvin – kiitos ihmisten, yhteisöjen ja tapahtumien.

– Ei tullut edes mieleen, että eläkkeelle jäätyäni olisin muuttanut täältä pois.

Ja muutaman vuoden kuluttuahan hänestä sukeutuu virallisestikin pesunkestävä laitilalainen. Paikallisen sananparren mukaan nimittäin laitilalaiseksi kasvaminen vie paikkakunnalle muualta muuttaneilta kolme vuosikymmentä.

TYÖELÄMÄSTÄ pois jäätyään Alkiolla on ollut enemmän aikaa ainakin mieluisalle papan roolilleen. Haastattelupäivän aamunakin hän on herännyt Mikko-poikansa kotona Kirkkonummella, jonne oli lupautunut teini-ikään varttuneen lapsenlapsensa seuraksi, kun tämän vanhemmilla oli omat kiireensä.

– Minun piti viedä lapsenlapseni aamulla treeneihin hieman kahdeksan jälkeen, mutta hän herättikin minut siihen aikaan hihkaisemalla, että olemme pappa nukkuneet pahasti pommiin, hän kertoo nauraen shokkiherätyksestään.

Papan läsnäoloon on totuttu myös Tuuli-tyttären perheessä Tampereella.

– Koen tärkeäksi, että voin osallistua lasten ja heidän perheidensä elämään ja olla tukenakin.

Aikaa Alkio käyttää mieluusti myös vuosikymmenien ajan kestäneisiin harrastuksiinsa, huutokaupoissa käymiseen ja taiteeseen paneutumiseen. Aikoinaan ne olivat tärkeää vastapainoa työarjelle, mutta niiden tarjoamalla elämyksellisyydellä on ollut tärkeä sijansa myös eläkevuosina.

“eläkkeelle jäätyään Alkiolla on ollut enemmän aikaa mieluisalle papan roolilleen.”

KIINNOSTUKSENSA taiteeseen hän jakaa nykyisen Elina-avopuolisonsa kanssa.

– Kesällä päätimme, että jos vain saamme kissojemme Signen ja Sampan hoidon järjestymään, niin lähdemme taidekierrokselle, esimerkiksi Mäntyharjulle Taidekeskus Salmelaan. Ja kun sitten pääsimme, niin ihan käsittämätöntä, miten olo oli aivan eri sinne mennessä kuin sieltä tullessa, hän ihastelee taiteen vaikutusta.

Ja nyt kun pariskunnan kissat kerran tulevat puheeksi, tulee Jukka Alkio tulee paljastaneeksi senkin, että kaksi pelastettua löytökissaa ovat kääntäneet aiemmin koiraihmiseksi tunnustautuneen miehen pään.

– Koiria minulla on ollut, mutta ei tätä ennen kissoja. Tämä kaksikko on kyllä tehnyt suuren vaikutuksen ja minusta on tullut myös kissaihminen, hän kertoo huvittuneena.

Aivan niin kuin kaupunginjohtajasta voi tulla kaupunginvaltuutettu, voivat siis myös kissat raivata tiensä koiraihmisen sydämeen. Elämä on paljon antoisampaa, kun ei ankkuroidu periaatteen vuoksi vain yhteen vaihtoehtoon.

 

”Uskon, että laitilalaiset ovat arkeensa perustyytyväisiä”

Mikä Laitilassa on parasta?

– Täällä ihmisen on helppo ja turvallinen asua. Minusta Laitilassa on paljon sellaista, mikä tukee ainakin omaa käsitystäni hyvästä elämästä. Se tarkoittaa hyviä palveluita ja esimerkiksi monipuolisia harrastusmahdollisuuksia. Käsitykseni mukaan laitilalaiset ovatkin arkeensa perustyytyväisiä ja se on iso asia.

Mikä Laitilaan liittyvä asia sinua juuri nyt eniten huolettaa?

– Kyllä ykköshuoli on se, miten saamme sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen jälkeenkin hyvät lähipalvelumme säilymään Laitilassa. Tähän liittyy myös vahvasti huoli kaupungin taloudesta, sillä sote-uudistus vie sote-sektorin kunnilta ja sen mukana ison osan verotuloista ja valtionosuuksista.

Hämäläissyntyinen Jukka Alkio on juurtunut hyvin Laitilaan.

Jukka Alkio

  • Ensimmäisen kauden valtuutettu, valittiin kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi vuosille 2021–2023.
  • Ikä: 71
  • Perhe: Kaksi lasta, kuusi lastenlasta. Elina-puolison lisäksi perheeseen kuuluvat myös kaksi kissaa, Signe ja Samppa.
  • Työ: Jäi eläkkeelle Laitilan kaupunginjohtajan virasta joulukuussa 2017.
  • Muuta: Sai tasavallan presidentin myöntämän kunnallisneuvoksen arvon vuonna 2017.
  • Harrastukset: Huutokaupoissa käyminen ja taide, sienestys, ulkoilu ja penkkiurheilu.

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here