Munax aloitti tuotannon Kustavissa– Yksikössä valmistetaan uutta tuoteinnovaatiota

0
Pauli Nylund muutti kesällä Kustaviin ja sai työpaikan Munaxin uudesta yksiköstä. Linjalta munat lähtevät kuorittaviksi ammattikeittiöille.

Munax on aloittanut tuotannon uudessa yksikössään Kustavissa. Työt Kustavissa on aloittanut jo 11 henkilöä, lisäksi yhtiö hakee Kustaviin vielä viittä työntekijää lisää tänä syksynä.

Kustavissa on keitettyjen ja kuorittujen munien tuotantoa ammattikeittiöille Suomeen ja Baltian maihin. Tuotanto on siirretty Laitilasta Kustaviin, koska Laitilassa tuotantotilat ovat käyneet ahtaiksi. Lisäksi Kustavissa valmistetaan uutta välipalatuotetta, joka on lanseerattu juuri myyntiin. Välipalatuotetta on kehitelty vuosia Munaxilla.

– Lähestyin viisi vuotta sitten Business Finlandia ja kerroin ajatuksesta lähteä kehittämään markkinoille fermentoitua eli hapatettua kananmunatuotetta. Moni muu raaka-aine on tässä onnistunut, joten miksei myös kananmuna. Tässä nyt ollaan uuden lusikoitavan tuotteen kanssa, Munax Oy:n toimitusjohtaja Janne Torikka kertoo.

Tuotteen kehitystiimissä ovat Munaxilta olleet laatupäällikkö Emma Mäkelä ja tuotekehittäjä Mira Asunmaa. Fermentointia on ollut innovoimassa elintarviketieteiden dosentti Jukka Kaitaranta , joka on tehnyt merkittävän uran elintarvikkeiden tuotekehityksen parissa. Kaitaranta tunnetaan muun muassa Benecolin ja heti käyttövalmiin, patentoidun Laitilan Kanatarhan munavoin kehittämisestä.

Fermentointi tunnetaan ikivanhana, säilyvyyttä parantavana menetelmänä. Siihen tarvitaan oikein valitut mikrobikannat eli hapate ja hiilihydraatteja eli sokereita mikrobikasvun mahdollistamiseksi.

– Kananmuna tuot prosessiin proteiinin, jota mikrobit sopivalla tavalla pilkkovat ja muokkaavat, Kaitaranta kertoo.

Markkinointi- ja viestintäjohtaja Lisa Savola uskoo, että tuote löytää paikkansa proteiinivälipalojen joukosta.

– Tuote ei sisällä säilöntäaineita, eikä makeutusaineita. Se on maidoton, soijaton ja viljaton.

Savola kertoo, että kun Kustavissa järjestettiin kuntalaisille avointen ovien päivät, tuotteesta tuli hyvin myönteistä palautetta.

Kustavin yksikkö toimii entisen Kustavin Puun hallitiloissa, jotka on saneerattu täysin Munaxin tuotantokäyttöön. Tilaa on halleissa ja tontilla niin paljon, että toiminnan laajentamiseen on varaa.

Munaxin toimintaan liittyy kiinteästi myös muu liiketoiminta, kuten Fertilexin investointi Laitilaan. Laitilan ja Mynämäen rajalle noin viiden kilometrin päähän Munaxista Kasitien varteen on tarkoitus rakentaa laitos, joka muuntaa kanaloiden 800 000 munivan kananlannan biolannoitteeksi ja samalla pienentää alueen maanviljelyksen ympäristöpäästöjä.

Hankkeen takana ovat Munaxin neljä perustajaosakasta, jotka myivät enemmistöosuutensa tämän vuoden helmikuussa tanskalaiselle DANÆG-konsernille. He pyörittävät yhä Kanaxia ja perustivat vuonna 2018 kierrätyslannoitteen kehittämiseksi Fertilex-nimisen yrityksen.

Kommentti

 

Kotimainen vaihtoehto

Munax maistatti toimittajille lehdistötilaisuudessa uutta Pure Snack -välipalatuotettaan, joka perustuu fermentaatioinnovaatioon.

Makuja oli valittavana muun muassa banaani, mango ja marjat. Valitsin testiin marjat.

Ulkoiselta koostumukseltaan välipala näytti samantyyppiseltä kuin muut jugurtin tyyppiset proteiinivälipalat. Valkuais – marja -seos lohkesi hyvin lusikalla ja tuntui suussa pehmeältä kuin vispipuuro. Maku oli marjaisa. Yllättäen muna ei maistunut tuotteessa juuri lainkaan.

Välipalan maun kruunaa tieto, että sen kaikki raaka-aineet ovat sadan kilometrin säteeltä Laitilasta ja tuote on valmistettu Vakka-Suomessa.

Teija Uitto

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here