Onnistunut yleisurheilun finaaliviikonloppu Laitilassa – Vain voitto puuttui

0
Rataa 2 juokseva Sara Honkakangas oli toisena 13-tyttöjen pika-aitojen kuumassa erässä. Edellä keltapaitainen IF Nykarlebynejdenin Sara Cederholm.

Ilkka Simola

Jyske säilytti asemansa Laitilassa lauantaina järjestetyssä Pohjola Seuracupin A-sarjan eli alle 10 000 asukkaan kuntien seurojen loppuhuipentumassa. Alkukilpailujen perusteella kärjessä ollut Nakkilan Vire piti pintansa ja löi kisaisännät 28 pisteen marginaalilla.

Kolmanneksi sijoittui Ikaalisten Urheilijat ohittaen karsintojen jälkeen edellä olleen IF Nykarlebynejdenin. Ero Jyskeeseen venyi jo 43,5 pisteeseen.

Niin mieluusti kuin voitto olisi maistunutkin, on kakkossija Jyskeelle erinomainen saavutus. Kolme alun perin joukkueeseen nimettyä kärkiurheilijaa joutui eri syistä jäämään pois, mutta se ei kisaa ratkaissut. Nakkila oli vain yksinkertaisesti tällä kertaa parempi.

Kun 18 joukkueen 30:stä urheilijasta tekee henkilökohtaisen ennätyksensä ei suoristustasoa voi moittia. Kärkenä kahdeksan lajivoittoa.

Hyytiän veljekset Akseli ja Elias olivat kovassa vedossa. Kauden parhaansa 657 hypännyt Akseli löi 17-sarjan pituudessa kanssakilpailijat lähes metrillä. 15-poikien seipäässä 350 ylittänyt Elias voitti muut 60 sentillä ja nousi Suomen kausitilastossa 14-ikäisissä jo kolmannelle tilalle.

Verna Vuorela, Aada Vuoriaho ja Valtteri Valtonen olivat lajiensa ykkösiä rutiinitasollaan. Verna leiskautti 17-sarjassa vastatuuleen pituutta 525 Aadan ja Valtterin hallitessa 15-sarjojen kuulakisoja 11,48 ja 14,03 tuloksin.

Yksi maan kärkituloskin saatiin Neela Ihanmäen vetäessä 11-tyttöjen sarjassa 1000 metriä aikaan 3.22,47. Samalla kohentui Neelan nimissä ollut seuraennätys lähes viidellä sekunnilla.

Peetu Tanhuanpään keihäsvoitto 11-pojissa vaati oman ennätyksen parantamisen reilulla metrillä tulokseen 32,41

Kisatunnelma ja kannustus oli korkeimmillaan Jyskeen kiitäessä voittoon kisat päättäneessä 16×60 metrin sukkulaviestissä.

Vaikka kärkisijoitukset tuovat isoimmat pisteet, korostuu seurojen kisassa jokaisen urheilijan suoritus. Vain täysi joukkue luo onnistumiselle edellytykset. Seuracup onkin yleisurheilun joukkueurheilua parhaimmillaan.

Ilmakin suosi järjestäjiä. Ensimmäisen pakkasyön jälkeisen aamun vesisade vain pesi kentän ja itse kisa saatiin suorittaa kauniin syksyisissä, joskin koleissa olosuhteissa.

Jyskeen 90 henkilön rutinoitu kisaorganisaatio selviytyi vuoden päätapahtumasta loistavasti. Kaukaisimmat seurat saapuivat jo perjantaina ja kisapäivänä ruokapalveluista nautti yli 500 henkeä. Kiitosta vierailta tuli jo totuttuun tapaan.

Jyske on nyt ollut kolmen parhaan joukossa viitenä vuonna peräkkäin. Kahdella edellisellä kerralla tuli kultaa, kolme vuotta sitten hopeaa ja vuonna 2017 pronssia. Ensimmäistä kertaa Jyske oli mitaleilla edellissä kotikisoissaan vuonna 2015, jolloin tuli pronssia.

Seurojen pisteet: 1) Nakkilan Vire 337, 2) Laitilan Jyske 309, 3) Ikaalisten Urheilijat 265,5, 4) IF Nykarlebynejden 249, 5) Maskun Kataja 246, 6) Urjalan Urheilijat 210, 7) Joroisten Urheilijat 204, 8) IF VOM 199, 9) Teuvan Rivakka 195, 10) Saarijärven Pullistus 182, 11) Alajärven Ankkurit 174, 12) Tammelan Ryske 150,5, 12) Kaustisen Pohjan-Veikot 108.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here