Rosvopaistia roskiin

0

Virpi Adamsson

Olen 1970-luvun nuori. Koskaan en nähnyt nälkää, mutta herkut olivat vähissä. Pannukakku lauantaisin saunan jälkeen oli odotettu makupala. Ruoka riitti, mutta ei varmasti pois heitettäväksi.

Nuorena aikuisena menin hetkeksi sekaisin, kun omalla palkalla saatoin ostaa mitä vain – joskus enemmän kuin pystyin syömään. Tunnen vieläkin syyllisyyttä pilalle menneistä rosvonpaistin siivuista, jotka nakkasin roskiin. Elettiin 1980-luvun loppua, ja pikkutalouteni oli saanut aikaiseksi ruokahävikkiä.

Nykyään suomalaisissa kodeissa menee vuosittain yli 100 miljoonaa kiloa ruokaa jäteastiaan. Se on kolmannes maan ruokahävikistä. Ruokajätteen vähentämiseksi on vietetty vuodesta 2013 lähtien parhaillaan meneillään olevaa Hävikkiviikkoa, jonka tarkoitus on myös lisätä ruoan arvostusta.

Hätkähdin, kun luin Mari Koistisen blogitekstin, jossa hän totesi, että kuluttajahävikkitoimilla ei ole juuri merkitystä ruokavalion ympäristövaikutuksiin. Ja että hävikkipuheella johdetaan meitä kuluttajia harhaan, koska se on helppo ja kiva aihe. Yhden liha-aterian korvaaminen kasviksilla viikossa olisi merkittävämpi teko ilmaston hyväksi kuin kuluttajahävikin puolittaminen.

Koistisen blogista lähti Twitterissä liikkeelle mielenkiintoinen keskustelu koko ruokajärjestelmän rakenteista sekä myös pienen kuluttajan ajatuksista. Joku oli jättänyt kasviksia ostamatta hävikin pelossa. Eli viestiminen hävikistä oli saanut vähentämään terveellisten kasvisten ja hedelmien syömistä.

Toinen pohti meihin suomalaisiin iskostettua käskyä syödä lautanen tyhjäksi. Hävikkipuhe voi vääristää ruokasuhdetta ja saada syömään liikaa. Hienosti sanottuna kyse on metabolisesta hävikistä.

Mieleeni tuli muuttoni pois lapsuudenkodista. Ostin viiden litran kattilan. Sillä tein vuosikymmenet aina liikaa ruokaa. Vasta viisikymppisenä tajusin hankkia pienempiä kattiloita.

On viisautta pyrkiä ostamaan ja tekemään juuri sen verran ruokaa, kun arvelee syövänsä. Kätsy emäntä tietty pakastaa aterioita, mutta heikkoluonteisempi saattaa syödä itsensä ähkyyn.

Minusta ruokahävikin vähentämiseksi tehtyä työtä ei saa mitätöidä. Kaikki teot ja pyrkimykset ilmastokriisin hallitsemiseksi ovat askel oikeaan suuntaan.

Arjen hävikkisankareita pitää kiittää hyvästä työstä ja kannustaa uusiin ilmastotekoihin. Pelkään, että maton vetäminen alta tässä kohtaa saa vaipumaan antaa mennä -tyyliin. Tavallinen kuluttaja voi menettää täysin uskonsa viranomaisten ja muiden tahojen ilmastopuheisiin.

Eikä passaa unohtaa, että on myös moraalinen teko olla paiskomatta paistia roskiin maailmassa, jossa nähdään nälkää. Ja onhan se ihan kestämätön ajatus, että tuottajat rehkivät turhaan ja heidän työnsä tuloksia menee hukkaan. Puhumattakaan säästöstä – kuka sitä nyt rahaa jäteämpäriin laittaisi.

Kirjoittaja on VTM, vapaa toimittaja