Sieniä löytyy kun jaksaa kävellä

0
Kaivolan ympärillä riittää metsiä.

Kaivolassa asuva Tapio Jacksen tulee harvoin sienimetsältä ilman saalista. Noin kymmenen kilometrin säteellä kotoaan sienestävä mies kerää joka vuosi kymmeniä kiloja korvasieniä, tatteja, suppilovahveroita ja kantarelleja. Syyskesällä perheessä syödään sieniruokaa lähes päivittäin ja kuivattuja sieniä varastoissa riittää aina satokauden yli. Tätä sienivuotta Jacksen pitää kohtuullisen hyvänä.

– Heinäkuun kuivuus kiusaa jonkun verran. Vaikka elokuussa saatiin sateita, ne tulivat niin nopeasti ja paljon kerralla, ettei vedestä ollut paljon apua. Tatteja tuli aika hyvin, mutta niiden kausi on nyt ohi. Kantarelleja ja suppilovahveroita kyllä tulee, paras kausi on edessä ja suppilovahveroita voi usein poimia vielä joulun tienoilla. Kantarelleja on tosin paljon vähemmän kuin viime vuonna.

Jacksen tuntee sienet mutta poimii vain muutamia lajeja. Esimerkiksi rouskut hän jättää metsään, sillä suolasienet eivät kotona tee kauppaansa. Sieniretkillä kuluu helposti useita tunteja.

– Sienien perässä on jaksettava kävellä. Niitä kyllä löytyy, kun vain kulkee metsässä tarpeeksi kauan. Eri vuosina sienet kasvavat eri paikoissa. Esimerkiksi tänä vuonna kantarelleja ei kannata etsiä kallionrinteistä joissa niitä saattoi viime vuonna kasvaa. Nyt parhaita paikkoja niille ja muillekin sienille ovat kosteina pysyneet notkelmat.

Kaivolan ympäristöä Jacksen kuvaa hyväksi sienimaastoksi. Hän muutti Kaivolaan 30 vuotta sitten ja meni pitkään, ennen kuin hän oppi kulkemaan metsissä. Nyt apuna ovat kompassi ja puhelimen karttasovellus. Vastaantulijoista ei eksyessä olisi apua, sillä heitä ei ole.

– En ole koskaan törmännyt täällä toiseen sienestäjään. Metsän eläimiä olen nähnyt, mutta en susia tai karhua vaikka sellainenkin täällä kulkee. Metsässä saa olla rauhassa.

Kartan ja kompassin lisäksi ahkera sienestäjä varautuu vahinkoon sillä, että pukee päälleen kirkkaanvärisen takin. Jos metsässä sattuisi vaikka sairauskohtaus ja muut joutuisivat etsimään, maastosta erottuva löytyy helposti.

Kotona sienet kuivataan isossa kuivurissa. Jonkin verran niitä myös pakastetaan ja silloin sienet keitetään ensin kokoon omassa liemessään. Ruokapöytään  Anne Jacksen valmistaa sienistä keittoa ja piirakkaa sekä lisää sieniä kaikkiin mahdollisiin ruokiin.

Reseptit ovat yksinkertaisia eikä voita ja kermaa säästellä.

– Vanhoissa keittokirjoissa on yleensä parhaita ruokaohjeita. Uudemmat reseptit ovat usein monimutkaista piperrystä joihin tarvitaan aineitakin vaikka kuinka paljon.

Tulevana viikonloppuna ei ole paras hetki mennä sienimetsään, ellei ole rouskujen ystävä. Suppilovahverokausi alkaa Jacksenin mukaan olla parhaimmillaan vasta parin viikon päästä. Niille, jotka pitävät keväällä nousevista korvasienistä, hän antaa vinkin.

– Ylivuotiset hakkuuaukeat ovat hyviä paikkoja löytää korvasieniä. Jos siis metsä on tänä vuonna hakattu niin ensi keväänä kannattaa mennä sieneen.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here