SM-sarja alkoi selkeällä kotivoitolla – Paluumuuttaja Taru Kylä-Kaila oli tehokkaalla päällä

0
Sinne menee illan ensimmäinen Taru Kylä-Kailan (2) osumasta. Lottta Ylitalo ihailee vierestä.

Ari Anteroinen

Yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen ringeten SM-sarjaan palannut Laitilan Jyskeen naisten joukkue aloitti sarjapelit lauantaina selkeällä 8–2 (1–0, 2–0, 2–1. 3–1) voitolla Tampereen Ilveksestä.

Takaisin kasvattaseuransa pelipaitaan palannut Taru Kylä-Kaila oli kotijoukkueen tehokkain kolmella maalillaan ja kahdella maalisyötöllään. Maalin makuun pääsivät myös Fanni Elo (1+3), Maria Elo (1+1), toinen paluumuuttaja Jasmin Kiiski (1+0), Siiri Säynäväjärvi (1+0) sekä ensimmäisen SM-sarjamaalinsa tehnyt Lotta Ylitalo (1+2).

– Oli hyvä fiilis pelata. Katsomossakin riitti ääntä. Tunteikas peli, määritteli Jyskeen valmentaja Marlena Kuusisto.

Virallisen pöytäkirjan mukaan katsojia oli paikan päällä lauantaina 120.

Jyskeen parhaana palkittu Jasmin Kiiski totesi myös, että kotiyleisön edessä oli kiva aloittaa.

– Saimme Ilveksen hyökkäykset aika hyvin katkottua, ja itse olimme edellä maalinteossa, tiivisti “Jassu” ottelun ratkaisun.

Valmentaja Kuusisto nosti myös esiin hyvän viimeistelyn.

– Olimme myös parempi joukkue 5-5 -pelissä, “Mallu” lisäsi.

Jyskeen pelit jatkuvat tulevana viikonloppuna, kun lauantaina matkataan Helsingin vieraaksi ja sunnuntaina kohdataan kotiareenalla puolestaan RNK Flyers Raisiosta.