Vakka-Suomen musiikkiopistolla vilkas konserttisyksy – Uutena opetuksena soitinkarusellitoiminta ja säveltäminen

0
Aada Puukki on aloittanut tänä vuonna Vakka-Suomen musiikkiopistossa myös sävellystyön opinnot.

Katja Kaartinen

Vakka-Suomen musiikkiopisto tarjoaa syyskaudelle 15 ilmaiskonserttia ympäri toiminta-alueensa. Musiikkiopiston opintojen päättötyötään tekevät opiskelijat soittavat kahdessa Hiekka-konserttisarjan konsertissa. Luvassa on uusikaupunkilaisen Aada Puukin sävellyskonsertti sekä laitilalaisen Marja Kylä-Heikon päättötyökonsertti.

– Sävellys tuli uutena opiskeltavana erillisenä jaksona musiikkiopistoomme tämän lukuvuoden alusta. Sävellyskonsertissa soittava Puukki on 18-vuotias monilahjakas nuori, jolla on pitkä musiikkiopistotaival takana. Hän soittaa ykkösinstrumenttinaan pianoa ja toisena soittimena alttoviulua, Vakka-Suomen musiikkiopiston rehtori Jussi Kauranen kertoo.

Musiikkiopiston oppilaiden opiskeluun liittyy tärkeänä osana esiintymisvalmennus. Erilaisissa tilanteissa ja tapahtumissa omien soitto- ja esiintymistaitojen harjoitteleminen on tärkeää. Konserttisuunnittelulla opettajat pitävät huolta, että tilaisuuksia harjoittelua varten on olemassa.

– Konserttien sisältö rakentuu lähinnä oppilaiden harjoittelemasta ohjelmistosta. Konserteissa esitetään monipuolisesti eri tyylisiä kappaleita, jotka tukevat kunkin oppilaan sen hetkistä opinnoissa etenemistä, Kauranen lisää.

Kauranen korostaa, että konsertit ovat oppilaille esiintymistilanteiden lisäksi myös oppimistilanteita. Soitto- ja esiintymistaitojen lisäksi niissä opitaan konserttikäyttäytymistä.

– Syyskauteemme kuuluu myös 13 Iltamusiikki-konserttia eri puolella musiikkiopiston toimialuetta. Konserttipaikkoina toimivat kirkot, koulut, kirjastot ja konserttisalit, Kauranen kuvailee.

Alkaneen lukuvuoden uutena toimintana on sävellyksen opettamisen lisäksi käynnistynyt myös Soitinkarusellitoiminta, joka on tarkoitettu 6–7-vuotiaille, jotka vasta tutustuvat eri soittimiin. Vanhoina tuttuina jatkuu muskaritoiminta.

– Musiikkiopistossa toimii monta yhteismusisointiryhmää, joihin voi liittyä kuka tahansa, vaikka ei olisikaan opiston varsinainen oppilas. Näistä esimerkkeinä jousi- ja puhallinorkesterit eri tasoineen. Ympäri Vakka-Suomea on myös lapsikuoroja sekä erilliset renessanssimusiikkiin keskittyvä ryhmä ja viihdekuoro. Tarjolla on myös harmonikka-, kitara- ja bändiorkesteritoimintaa, Kauranen listaa.

Musiikkiopiston rahoitus koostuu kolmesta tukijalasta: kuntaosuuksista, lukukausimaksuista ja valtionosuusrahoituksesta.

– Opetustuntimäärämme ovat olleet viime vuosina kasvussa ja myönteistä kehitystä on tukenut myös valtio lisäämällä kahtena vuotena peräkkäin valtionosuustuntejamme. Myös osakaskuntamme ovat lisänneet kuntaosuuksiaan ja siten mahdollistaneet laajan opetustarjonnan oppilaillemme, Kauranen toteaa.

Vakka-Suomen musiikkiopiston taiteen perusopetuksessa on noin 300 oppilasta. Muskarilaisia on 370, joista päiväkotimuskarilaisia on runsaat 300.

– Oppilasmäärä on pysynyt aika tasaisena. Tuntimäärien kasvu puolestaan johtuu päiväkotimuskarin kasvaneesta toiminnasta ja siitä, että oppilaamme ovat motivoituneita oppimaan soittimia myös ykkössoittimensa lisäksi, Kauranen summaa.

Vakka-Suomen musiikkiopiston Intro-lukuvuoden avauskonsertti perjantaina 10.9. klo 18 live-striimauksena musiikkiopiston Facebook-sivuilla.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here