Yhdessä tekemisen taika

0

Pyhärantalaiset yhdistykset ja muut toimijat yhdistivät voimansa ja mahdollistivat Reilan koululaisille huikean, uuden liikunnallisen piha-alueen, jossa on tekemistä sekä väli- että liikuntatunneille. Alue palvelee paikallisia lapsia ja nuoria myös iltaisin.

Piha ei saanut vain yhtä vaan useamman liikunnallisen elementin lisää. Reilan koulunjohtaja Outi Salo sekä oppilaiden vanhemmat kertoivat, että telineet ovat nauttineet suurta suosiota välitunneilla. Tämä oli helppo myös omin silmin todeta perjantaisessa Kodin ja koulun päivä -tapahtumassa (sivu 8).

Turvallinen leikki- ja liikunta-alue tuottaa kylän hyvinvointikassaan punaisia poskia, iloista naurua, motorista taitavuutta ja yhdessä leikkimisen riemua. Asialle aikaansa uhranneet tulevat saamaan sijoitukselleen mojovan tuoton.

Reilan koulun vesakkoisen pihan uusi elämä on merkki siitä, ettei yhteisen hyvän eteen ponnistelun kulttuuri ole mihinkään kadonnut. Vaikka telineiden varsinainen pystytys ja maatyöt hoidettiinkin ostopalveluna, ei alueen uudistaminen olisi onnistunut ilman, että ihmiset vapaaehtoisesti käyttivät aikaansa sen eteen.

Oli ilo havaita, että Pyhärannassa on yhdessä tekemisen meininkiä. Reilan koulun pihalla vallinnut yhteisöllisyyden tunnetta olisi voinut vaikka veitsellä leikata, niin vahvana se tuntui ilmassa.

Vakka-Suomen yhdistyksissä tehdään tälläkin hetkellä mittaamattoman arvokasta työtä ilman, että monikaan edes huomaa. Monet kylissä olevat kylätalot, leikkipaikat ja yhteiset rantasaunat on rakennettu ja kunnostettu talkoilla ja niitä ylläpidetään yhdessä. Ehkä tämänkaltaisen työn arvo huomattaisiin toden teolla vasta, kun sitä ei enää tehtäisi.

Toivottavasti sellaista hetkeä ei kuitenkaan koskaan tule.

Hanna Hyttinen

hanna.hyttinen@laitilansanomat.fi

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here