Suunnistuksen SM-erikoispitkiltä kaksi palkintosijoitusta

0
Arkistokuva: Timo Jakonen

Veijo Viitanen

Pyhärannan Helena Mannervesi ja Kalannin Maija Verha suunnistivat palkinnoille kauden viimeisessä Suomen mestaruuskilpailussa Tampereella sunnuntaina.

Lajimuotona Aitolahden metsissä oli erikoispitkä matka. Se tarkoitti lähes kaikkien sarjojen kärjessä pitkälti yli tunnin ja jopa kahden tunnin kestävyyssuoritusta.

Rasti-Lukkoa edustava Helena Mannervesi voitti D75-sarjan hopeamitalin, 1.40 kärjestä jääneenä kymmenen rastin leimauksissa. Pyhärantalaisen suunnistuksen rastiväliajoissa oli kymmenen minuutin virhe kuudennella lipulla. Rata ikädaameilla oli 5,2 kilometrin pituinen.

SM-hopea oli Mannervedelle hyvällä kaudella jo viides palkinto valtakunnan mestaruuskisoissa. Kolmesta lajista tuli hieno voitto, ja nyt pyhänä irtosi pitkän matkan tapaan hopeamitali.

D70-sarjasta Vakka-Rastin Maija Verha suunnisti kesän kolmannen SM-palkinnon. Erikoispitkillä sarja oli aika tasainen, kun Verha jäi kärjestä vain kolmisen minuuttia ja sijoittui korjatun tuloslistan mukaan plaketille neljänneksi. Pronssiin tuli eroa mitättömät kaksi sekuntia 5,6 kilometrin matkalla ja 13 rastilla.

Ikämiesten H50-sarjassa leimattiin peräti 27 lipulla. VaRan Timo Helin sijoittui 72 kovan kilpailijan joukossa yhdeksänneksi. Kuusi minuuttia jäi eroa mitaliin, kolmisen minuuttia palkintoon.

Laitilan Jyskeen Juha-Matti Suominen suunnisti H50-sarjassa 32. tilalle. Isoveli Jukka Suominen oli H55-sarjassa 33. tilalla. Ikäveikkojen matkat olivat noin 15 kilometriä ja juoksuajat yli kaksi tuntia.

Veteraanien H65-sarjassa Hinnerjoen Yrityksen Simo Valtanen sijoittui mukavasti yhdeksänneksi. VaRan Matti Salonen suunnisti H65-sarjassa 26. tilalle, H75-sarjassa Koitto Verha 29. tilalle ja H70-sarjassa Leo Koistinen 46. tilalle. Kaikki ikäsarjat suunnistettiin väliaikalähdöin.

Ykkösryhmän kymmenessä eliittisarjassa olivat yhteislähdöt ja matkalla eri muotoisia hajontalenkkejä. MS Parmaa edustava kalantilainen Elisa Pirilä oli D18-sarjan 12 kilometrillä 27. tilalla. Sarjaan osallistui 46 tulevaisuuden huippua.

Korjattu 20.10 kello 11.25: Korjatun tuloslistan mukaan Maija Verha jäi pronssista kaksi sekuntia ja tuli neljänneksi. Lisäksi juttuun lisättiin, että Hinnerjoen Yrityksen Simo Valtanen suunnisti 9. sijalle.