Syksyn herkulliset maut lautaselle

0
Perunat paahtuvat uunissa ihanan rapeiksi.

Syksyllä kotimaiset juurekset ovat parhaimmillaan. Nauti pehmeäksi haudutetusta ja makeahkosta juureslaatikosta sellaisenaan tai tarjoa sitä vaikkapa lihan lisukkeena. Keitetyt perunat paahtuvat uunissa ihanan rapeakuorisiksi ja kiittävät, kun maustat ne rohkeasti.

Palsternakka-bataatti-porkkanalaatikko

1 iso punasipuli

300g palsternakkaa

300g porkkanaa

300g bataattia

250g Valio Koskenlaskija cheddar ruoka&dippi (juustokastike)

1prk ruokakermaa

Mausteita oman maun mukaan (esim. suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta, curryä, välimeren yrttejä)

Lisäksi öljyä/voita paistamiseen

Kuori ja hienonna sipuli silpuksi, kuullota öljyssä paistinpannulla. Leikkaa kuoritut juurekset reilun 5 senttimetrin pituisiksi tikkumaisiksi suikaleiksi. Paista kasviksia useammassa erässä pannulla niin, että ne saavat väriä pintaansa.

Laita kuullotettu sipuli ja pannulla höpsäytetyt juurestikut paistinpannulle, kaada pohjalle hieman vettä ja anna juuresten hautua noin 10 minuuttia hiljalleen kiehuvassa vedessä napakoiksi.

Kaada vesi pois ja kaada/nostele kasvikset voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan. Voit sekoitella mausteet tässä vaiheessa kasvisten joukkoon tai voit vielä kaataa kerman ja Koskenlaskijan paistinpannulle, lämmittää niitä hieman ja sekoittaa mausteet niiden joukkoon. Kaada lopuksi kerma ja Koskenlaskija kasvisten päälle vuokaan.

Juurekset ovat täysin pehmeitä, kun niitä paistaa 200-asteisessa uunissa noin tunnin. Mikäli haluat napakampia juureksia, vähennä paistoaikaa.

Voit myös käyttää laatikkoon maustettua ruokakermaa tai esimerkiksi korvata Koskenlaskija-juustokastikkeen tuorejuustolla (lisää tällöin ruokakerman määrää, sillä Koskenlaskija-juustokastike on melko juoksevaa).

Juuresvuoka sopii sekä lisukkeeksi että sellaisenaan nautittavaksi.

Rapeiksi paahdetut perunat

Perunoita

Oliiviöljyä

Mausteita

Tuoreita yrttejä

Pese perunat, mutta älä kuori. Leikkaa pienemmät perunat puoliksi, isommat lohkoiksi.

Keitä perunoita reilusti suolatussa vedessä 10–15 minuuttia. Kaada keitinvesi pois ja kaada perunat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Painele perunoita lusikalla hieman lyttyyn (ulkonäkö ehkä kärsii, mutta näin perunoista tulee vielä rapeampia uunin paahteessa).

Pyörittele perunat oliiviöljy-mausteseoksessa kauttaaltaan. Käytä haluamiasi mausteita, kuten suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta, valkosipulijauhetta, rosepippuria, kuivattuja yrttejä.

Paahda perunoita uunissa 225-asteessa noin 20-25 minuuttia, kääntele perunoita paiston aikana pari kertaa. Ota uunista lämpö pois päältä, mutta anna perunoiden vielä olla uunissa 5-10 minuuttia.

Ripottele valmiiden perunoiden päälle tuoreita yrttejä, tilliä, persiljaa tai basilikaa. Tarjoa heti.