Viimeisen kahden viikon aikana 12 koronavirustartuntaa – Tiedotuskäytännöt muuttuvat

0
Koronatartunnat ovat Laitilassa pysyneet hallinnassa. Rauman suunnalla tilanne on heikentynyt rajusti. Satasairaala tiedotti sunnuntaina, että altistuminen on mahdollista missä tahansa ihmisten parissa liikuttaessa.

Laitilassa on todettu viimeisen kahden viikon aikana 12 koronavirustartuntaa, tiedottaa Laitilan terveyskeskus. Sairastuneista kolme on yhä tartuntatautilain mukaisessa eristyksessä.

Samalla aikavälillä eli 27.9. – 11.10. koronavirukselle altistuneita on 30. Heistä seitsemän on yhä tartuntatautilain mukaisessa karanteenissa.

– Yhden eristyksessä olevan henkilön tartunnanlähde ei ole tiedossa.

Laitilan terveyskeskus on tiedottanut koronatartuntojen määrän Laitilan Sanomille kahdesti viikossa, maanantaisin ja torstaisin.

– Jatkossa tiedotamme koronatilanteen vain maanantaisin, terveyskeskuksesta kerrotaan.

Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on muuttanut viestintäänsä. Seurannan painopiste on siirtynyt koronaviruksen tapausmääristä rokotuskattavuuteen ja vakavien tautitapausten määrän seurantaan.

– Vastedes (THL:n Tilannekatsaus verkkosivulla) julkaistaan koronaan liittyviä tietoja, jotka parhaiten kuvaavat epidemian tämänhetkistä tilannetta. Taustalla on rokotettujen määrän kasvu sekä päivitetty hybridistrategia, jonka hallitus hyväksyi syyskuun alussa, avasi THL:n johtaja Mika Salminen muutosta verkkosivuilla.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here