Aivoni heittivät kuperkeikkaa, kun muutimme Vakka-Suomeen. Yhtäkkiä koko Suomi näytti aivan erilaiselta. Aivan kuin olisin pudottanut nenältä vaaleanpunaiset lasit, joiden läpi olin katsellut Turkua. Turku ei ollutkaan maailman napa, eikä edes Helsinki. Maakunnassahan on vaikka mitä, mistä en tiennyt yhtään mitään. Tämä kaupunki Kasitien varrellakin on yllättänyt täysin.
Laitilan keskustan talot ovat viehättävämpiä mitä osasin kuvitella. Tiesin Uudenkaupungin vanhat talot ja Rauman vanhan kaupungin, mutta että Laitilassakin on näin paljon kauniita puutaloja, oli yllätys. Kahvila-konditorion herkut ovat parempia kuin suuren kauppakeskuksen kalliissa caféssa. Jazzkukko oli varsinainen täräys. Sehän on kuin Porin Jazzin pikkuveli. Jazzkukko vain järjestetään paljon kauniimmassa miljöössä. Jazzkukko soi kirkon kupeessa jo ennen kuin DBTL siirtyi Turun tuomiokirkkotorille.
Kaikki muukin täällä on yllättänyt myönteisesti. Turkuun rakennettiin takavuosina komea uusi pääkirjasto. Kävin sen arkkitehtuuria ihailemassa, mutta siihen se sitten jäikin. Kirjasto tuntui liian suurelta ja levottomalta. Laitilan kirjasto muistuttaa lapsuuteni Martin kirjastoa. Heti kun astuin sisään, tunsin oloni kotoisaksi. Silti kirjastossa on kaikki ne samat Vaski-palvelut kuin isoimmissakin kirjastoissa. Ja jos Helsingin Oodissa voi käyttää ompelukoneita, en usko, että täällä kirjastoon kaivataan Singerin surinaa.
Laitilan uimahalli tuli testattua syyslomaviikolla. Työkaveri oli kehunut Laitilan uimahallia. Lapsenlapsemme asuu Turussa, mutta emme kurvaisseet Caribiaan tai Impivaaraan, vaan ajoimme Laitilaan. Uimahalli on juuri sopivan kokoinen, jotta ehtii vahtia vilkkaan pojan menoa hallissa. Poreallas oli lapsen mielestä maailman hienoin, eikä hän kaivannut liukumäkeä, kun puuha-altaassa sai heitellä palloa. Kuinka mahtavaa!
Vasta täällä olen ymmärtänyt, että löysin sen idyllin, mitä sisimpäni on kaivannut. Suuret keskukset ja hallit kammottavat. Pienestä ihmisestä tuntuu, että niihin eksyy ja hukkuu. Käytäviä satoja metrejä sinne tänne ja lopulta päätyy väärään hissiin ja kerrokseen. Vakka-Suomen sairaalan päivystyskin on tullut jo tutuksi. Vastaanottotiskillä potilas sai lämpimän vastaanoton. Tyksin suuressa päivystyksessä Turussa potilasta pyöritetään vastaanottopisteestä toiseen kuin matkalaukkua lentokentän hihnalla.
Olen rakastunut uudestaan jopa ruokakauppaan. En yhtään kaipaa jättimarketeja ja niiden maitohyllyjä, joista tavallista maitoa oli vaikea löytää. Nykyisestä lähikaupasta löytyy kaikki tarvittava ja paljon muutakin. Hyllyjen välissä kohtaa tuttuja kasvoja ja kassalla ehtii aina vaihtaa muutaman sanan, kun takana ei huohota 50 metrin pituinen jono ärtyneitä ihmisiä.
Pieni kaupunki on ihmisen kokoinen idylli.
Teija Uitto