Hautausmaa on valmiina juhlapäivään – Jos viet kynttilän, muista myös hakea se pois

0
Kausityöntekijä Heli Häyrynen laittoi hautausmaata kuntoon viikonloppua varten.

Kausityöntekijä Heli Häyrynen haravoi tiistaina Laitilan vanhalla hautausmaalla.

– Koitamme laittaa siistiksi kaiken, hän kertoo.

Tulevana lauantaina vietettävä pyhäinpäivä eli vainajien muistopäivä on toinen hautausmaan suursesongeista, jolloin ihmiset tuovat haudoille kynttilöitä. Myös jouluna hautausmailla loistaa kaunis kynttilämeri.

Monella on tapana polttaa haudalla kynttilää pyhäinpäivästä loppiaiseen saakka. Joillain haudoilla palaa lähes ikuinen tuli, sillä kynttilää saa polttaa haudalla ympäri vuoden.

Laitilan seurakunnalla on vanhalla hautausmaalla hoidettavanaan 500 hautaa ja Laessaaren hautausmaalla 150.

– Olemme vaihtaneet mullat kukkapesiin kevättä varten ja laitettu callunat, kertoo Häyrynen hautausmaan syystoimista.

Kanervamaiset callunat säilyttävät kukkansa talvellakin, joten niitä pidetään kevääseen asti. Laitilan seurakunnan huolehtimille haudoille ei laiteta talveksi havuja, mutta niitä voi halutessaan omaisensa haudalle tuoda.

Myös hautausmaavastaava Tapio Junnila kertoo hautausmailla näkyvän pyhäinpäivän lähestymisen. Ihmiset käyvät laittamassa omaistensa haudat kuntoon.

Junnilan mukaan syksy on ollut poikkeuksellisen lämmin, joten pakkasten puuttuessa hautakiviä on pesty ja arkkuhautauksen hiekkoja on vaihdettu multaan pitkälle syksyyn.

Tapio Junnila kertoo, että seurakunnan hoitoon annettavien hautojen määrä on kasvussa.

– Se johtuu siitä, että ei ole haudan hoitajia. Ihmiset tulevat vanhoiksi ja lapset saattavat asua kaukana.

Pyhäinpäivänä hautausmaalle tuleville Junnilalla on yksi toive.

– Jos kynttilän tuo, niin olisi hyvä, jos sen tulisi sitten myöhemmin viemään poiskin.

Jätteet lajitellaan hautausmaalta löytyviin roskiksiin. Kynttilästä erotellaan metalliosa metallin kierrätykseen ja kynttilän muoviosa menee omaan roskikseen.

– Vuosittain kynttilähylsyjä tulee noin 1500 kiloa. Se on aika paljon, koska loppuun käytetty kynttilä ei paljoa paina, Junnila kertoo.

Laitilan hautausmailta kynttiläjäte viedään jätehuolto Helistölään, josta muoviosa ja sen pohjalle jääneet steariinit jatkava matkaansa energiajätteeksi.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here