Hian paikk: Kalevanpojan jalanjälkiä Ilvesvuorella

0
Puolimetrisellä jalkaterällä matka joutui.

Jukka Vehmas

Metsä tekee hyvää – terveyttä ja hyvinvointia metsästä! Nämä iskulauseet sisältävät tutkittua tietoa. Suurimmalle osalle tämän päivän ihmisiä metsä ei ole jokapäiväistä ympäristöä, vaan metsään mennään kenties joskus retkelle tai marjastamaan.

Laitilassa on paljon ja monenlaista metsää. Aivan kirkonkylän vieressä on Varppen mäki, joka on nyt pääosin asutettu. Vielä 1960-luvulla puhuttiin Tuunan metsästä (jäähallin takana), jonne saattoi mennä kävelemään tai hiihtämään. Pientaloasutus on laajentunut sinnekin.

Metsää on kuitenkin lähellä: Ilvesvuoren ja Matovuoren alue keskustasta itään. Sopivalla etäisyydellä on myös Matikan pururata vaihtelevine maastoineen. Nämä kohteet ovat keskustassa asuville mainiosti saavutettavissa kävellen tai polkupyörällä.

Hutinmäentien päästä lähtee hyvä, reilun kahden kilometrin mittainen lenkkimäinen polku, joka kiertää Ilvesvuoren ja Matovuoren. Kävelijöiden tallaama polku ei ole virallinen eikä yhteiskunnan hoitama, vaan joku ystävällinen taho on kiinnittänyt polkujen risteyspaikkoihin puisia viittoja.

Reitti on kohtalaisen helppokulkuinen normaalisti liikkuvalle. Jyrkimmissä maastokohdissa on käsijohteet. Kaikesta päättäen polulla on runsaasti siistejä kulkijoita, jotka kantavat tyhjentyneet eväskääreensä mukanaan.

Reitti kulkee paikoin idyllisessä vanhassa metsässä, jossa on suuria sammaloituneita siirtolohkareita. Metsä harvenee, kun lähestytään Ilvesvuorta, joka on linnuntietä kolmisen kilometriä keskustasta ja noin 40 metriä merenpinnasta (kirkon seutu on 20 metriä alempana). Laitilan vesitorni näkyy vuorelta, kun oikein horisontista hakee.

Kalevanpoika-jättiläinen on ammoisina aikoina jättänyt liikkumisestaan jälkiä Laitilan maaperään. Jäljistä päätellen isokenkäinen kalevanpoika on astellut myös Ilvesvuorella.

Laitilasta on aikanaan tallennettu suuri määrä kalevanpojista kertovia tarinoita, joita säilytetään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa Helsingissä. Vuonna 1936 Lauri Laiho (kansanrunoudentutkija Lauri Simonsuuri) on Vidilän Vippolan emännältä merkinnyt muistiin seuraavan lausahduksen: ”Ku mnää Ilvesvuarel ole ollu, se on siäl Tuuna likel, nii siäl kalljos syväl ol kolt tai neli jälkki, ku sanotti Kalevapoja jäljiks. Ne oliva mahrottomi.”

Samana vuonna Laiho on kirjannut Sofia Nurmilta: ”Ilvesvuari on täsä pappilan maal. Siin on jättiläinen joskus kävelly, sillo ku kivi pehmi on ollu. Se on ikän suur saappa astuma.” 70-vuotiaalta Robert Lintuselta Laiho sai seuraavan selostuksen: ”Ilvesvuarel pappla maal on Kalevapoja jälje. Ei ne iha säännöllissi jälje ol, enemmä saappa jälki muistuttava. Siäl o ikän koira jäljei kans. Näyttä, et se olis kulkenu ittäpäi.”

Vuoren laella oleva nuotionpaikka penkkeineen on valitettavasti tehty juuri jalanjälkien kohdalle. Ilveksen kohtaaminen vuorella lienee hyvin harvinaista.

Jyrkänlaista polkua alas Ilvesvuorta jatketaan läheiselle Matovuorelle, joka on edellistä matalampi, pitkänomainen, komeaa kalliomaisemaa. Käärmeistä nimensä saaneella vuorella ei taida tänä päivänä matelijoita näkyä. Polku palaa lähtöpisteeseen. Hienoa virkistysaluetta, toteaa retkeläinen.