Kirkkokuoro jakoi ansiomerkkejä

0
50-vuotismerkin saivat Mirja Mäkelä (vas.), Seppo Porkka ja Sirpa Suinila. Ansiomerkin kymmenen vuoden kuoroharrastuksesta saivat Anna Liisa Rosenberg (takana vas.) ja Terhi Hemmilä. Kuvasta puuttuvat 20-vuotismerkin saaneet Anna Setälä ja Marja-Liisa Helenius.

Laitilan Kirkkokuoron syyskokous alkoi juhlavasti, kun 50 vuotta kuorossa laulaneille ojennettiin ansiomerkki. Puoli vuosisataa kuoroharrastuksen parissa viihtyneitä oli peräti kolme: Mirja Mäkelä, Sirpa Suinila ja Seppo Porkka.

– Menin aikoinaan kanttorin pitämille laulutunneille. Hän sitten houkutteli minut sieltä kirkkokuoroon, Mäkelä muisteli.

Seppo Porkan kuoroharrastus alkoi jo 1962 kun hän liittyi Peräseinäjoen kirkkokuoroon. Siellä vierähti kaksi vuotta.

– Sitten muutin Laitilaan ja liityin täällä mieskuoroon. Laulu maistui ja kun olin ollut kahdeksan vuotta mieskuorossa, jatkoin kirkkokuorossa. Tänä aikana seurakunnassa on ollut useita kanttoreita, eräs parhaiten mieleen jääneistä oli Aarne Virtanen, Porkka kertoi.

Sirpa Suinila työskenteli luokanopettajana Lokalahden Mattisten ala-asteella kun hän innostui kuorolaulusta.

– Siitä on noin 60 vuotta. Kuoroharrastus on jatkunut hyvin tärkeänä tähän päivään asti ja jatkuu, mikäli Taivaan Isä siihen antaa edellytykset. Olen hyvin kiitollinen näistä vuosista ja tulevistakin.

50-vuotismerkkien lisäksi ansiomerkit luovutettiin 20 vuoden jäsenyydestä Anna Setälälle ja Marja-Liisa Heleniukselle. 10-vuotismerkit saivat Anna Liisa Rosenberg sekä Terhi Hemmilä.

– Osa ansiomerkeistä olisi voitu jakaa jo viime vuonna, mutta koronan takia se jäi tekemättä, kuoron puheenjohtaja Terhi Hemmilä kertoi.

Hemmilä kiitti kaikkia kuorolaisia ja korosti yhteisöllisyyden merkitystä harrastuksen jatkuvuudelle.

– Se, että me teemme tätä yhdessä, on arvokasta. Tänä vuonna olemme saaneet myös kaksi uutta jäsentä kuoroon, mistä olemme hyvin iloisia.

Kirkkokuoro valitsi syyskokouksessa johtokunnan vuodelle 2022. Valituiksi tulivat Terhi Hemmilä, Anna Setälä, Ritva-Leena Järvelä, Anna Liisa Rosenberg ja Lasse Lavila. Kuoron taiteelliseksi johtajaksi valittiin kanttori Jouni Maunula.

Kuoro harjoittelee kerran viikossa ja esiintyy jumalanpalveluksessa kirkossa kerran kuukaudessa. Lisäksi kuorolla on muita esiintymisiä kuten joulukauden laitoskierros. Ensi vuodelle on suunnitteilla yhteiskonsertti ja workshop Jussi Syrén and the Groundbrakers -yhtyeen kanssa keväällä ja syksyllä yhteiskonsertti Vehmaan rovastikunnan kirkkokuorojen kanssa.

– Myös uudet jäsenet ovat tervetulleita kuoroon, Hemmilä sanoi.