Kolme voimanostajaa MM-kisoihin Portugaliin

0
Jani Vaskelainen (vas.), Joni Laiho ja Sami Vaskelainen uskovat tuovansa mitaleja MM-kisoista Portugalista.

Juhani Marttala

Kolme West Coast Powerin voimanostajaa, Joni Laiho, Sami Vaskelainen ja Jani Vaskelainen matkustaa maanantaina Portugalin Portoon WPC-liiton maailmanmestaruuskisoihin:

– Kun mitalin kanssa takaisin tulen, olen tyytyväinen, kiteyttää porukan kuopus Joni Laiho matkallelähtijöiden tavoitteet.

Laiho kilpailee 82,5-kiloisten miesten yleisessä sarjassa, jossa hän on ottanut kahdesti SM-hopeaa tänä vuonna.

– Sarja on kisojen kovimpia ja menestymiseen tarvitaan paitsi onnistumista myös tuuria, hän arvioi.

Treenien perusteella hän uskoo yhteistuloksensa voivan nousta 705–710 kiloon. Nyt ennätys on 650 kiloa.

Nuorena yleisurheilijana laitilalaisille tutuksi tullut Laiho vaihtoi voimanostoon vuonna 2015 kaveriensa kannustamana, kun ´’yleisurheilussa en pärjännyt tarpeeksi hyvin’.

Viitisen viikkoa sitten selkärankareuman kylkiäisenä saamastaan silmän värikalvon tulehduksesta toipuva Sami Vaskelainen aikoo tehdä miesten alle 75-kiloisten sarjassa kaiken minkä pystyy.

– Treenit ovat menneet tosi hyvin ja varsinkin panostukseni jalkakyykyyn näyttävät hyvältä. Uskonkin, että sarjan Suomen ennätys 230 kiloa paranee, sillä harjoituksissa nousi kevyesti 240 kiloa.

Maailmanmestaruutta Sami pitää silti epätodennaisena, sillä espanjalainen Alberto Alonso on tilastoissa selvästi edellä.

– Suomalainen tuttavani Portugalista kuitenkin kertoi, että Alonso on erittäin ailahtelevainen, joten hänen mokaamisellaan minulla lienee sauma jopa kultaan. Aion kuitenkin ensimmäisillä yrityksilläni joka lajissa varmistaa hopean.

Ikämiesten M2-sarjaan osallistuvalle Jani Vaskelaiselle kisat ovat toiset MM-tasolla. Ensimmäisissä Lahdessa vuonna 2019 hän voitti pykälää alemman ikämiessarjansa ja voittanee myös Portugalissa.

– Sarjaan ei ole vielä muita ilmoittautunut, hän kuittaa.

Portossa Jani osallistuu pelkään penkkipunnerrukseen, johon hän osallistuu nyt toista kertaa varusteilla eli penkkipaidalla. Sen hyödyn raw- eli raakanostoon hän arvioi jopa 60 kiloksi.

– Uskon, että maaginen 200-kilon raja menee Portossa rikki.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here