Kulttuuriviikko sai huippuesiintyjän

0
Ensi tammikuussa järjestettävän kulttuuriviikon päättää Lauluyhtye Rajattoman konsertti. Musiikkiopiston rehtori Jussi Kauranen ja kulttuuripäällikkö Piia Allén kertovat, että kyseessä on iso satsaus.

Ensi tammikuussa järjestettävän Kustaa Hiekka -kulttuuriviikon ohjelma julkistettiin eilen. Luvassa on monipuolinen kattaus, ja kulttuuriviikon järjestäjien suurin toive liittyy siihen, että koronatilanne sallii tapahtumien järjestämisen ainakin koronapassin turvin.

Viikon antia esitelleet Laitilan kulttuuripäällikkö Piia Allén sekä Vakka-Suomen musiikkiopiston rehtori Jussi Kauranen pitävät onnenpotkuna, että Lauluyhtye Rajattoman keikka onnistuttiin saamaan mukaan tulevan kulttuuriviikon ohjelmistoon. Yhtyeen piti esiintyä kulttuuriviikolla tänä vuonna, mutta korona sotki pahoin suunnitelmat ja tapahtumat peruttiin.

– Kyseessä on maailmanluokan yhtye, joten tämä on todella hienoa, järjestäjät hehkuttivat

Toiveiden mukaan 23. tammikuuta käynnistyvä kulttuuriviikko kyetään järjestämään vaikka koronapassien turvin.

– Koronatilanne on täysi arvoitus, mutta kulttuuriviikolla on käytössä tarvittaessa koronapassi, mikäli tilanne tuolloin sitä vaatii, kertovat Piia Allén ja Jussi Kauranen.

“Nyt sitten vain kulttuuria kuluttamaan!”

ENSI VUONNA 23.–30.1. järjestettävä Kustaa Hiekan kulttuuriviikko on järjestyksessään jo 14. Kulttuuriviikolla näkyy eri tavoin oikeusministeriön ja yhdenvertaisuusvaltuutetun lanseeraama Olen Antirasisti -kampanja, jossa Laitilakin on mukana.

– Kustaa Hiekan mukaan maailma oli kiinnostava, avara ja kaunis ja tämä ajatus sopii loistavasti myös suvaitsevaisuutta ja rasisminvastaisuutta nostavaan teemaan, Jussi Kauranen sanoo.

Kulttuuriviikon tuottaa Laitilan kaupunki.

– Yksin emme kuitenkaan kulttuuriviikkoa järjestä, vaan kaupungilla on tärkeänä tukijana Hiekan Säätiö sekä lukuisia yhteistyökumppaneita Laitilan Oppaista Laitilan Kinoon ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Laitilan paikallisyhdistykseen, Piia Allén muistuttaa.

KULTTUURIVIIKON ohjelmatarjonnassa on pyritty huomioimaan eri-ikäiset, eri taiteen muodot sekä se, että maksullisen ohjelman lisäksi löytyy maksuttomia tapahtumia.

– Nyt sitten vain kulttuuria kuluttamaan, Kauranen innostaa.

Mukana on niin perinteeksi muodostuneita tapahtumia kuin täysin uutta.

– Kustaan kalaasit on kulttuuriviikon perinteinen tapahtuma, joka on löytänyt yleisönsä. Sen Laitilan Oppaat järjestää tulevallakin kulttuuriviikolla.

Kulttuuriviikon avajaiset järjestetään kirjastossa, jossa luvassa on esimerkiksi toimittaja Eija Eskola-Burin kirjoittama kirja Kaukolan kartanon kunnostaneesta ja monipuolisena kulttuuripersoonana tunnetusta Atte Laineesta. Avajaiskonsertissa esiintyvät musiikkiopiston opettajat.

“pukinkonttiin SOPIVAT LOISTAVASTI ELÄMYSLAHJAT ELI kulttuuriviikon tapahtumien liput.”

KULTTUURIVIIKON kuvataiteilija on Taru Salonen, jonka Unhola-niminen näyttely on esillä kirjastossa. Näyttelyn työt on tehty häviävän laatan tekniikalla ja työn edetessä puinen laatta häviää osa kerrallaan. Teoksissaan Salonen käsittelee muistisairautta; sitä, miten ihmiseltä katoaa muisti ja sen mukana muu maailma. unhola on myös fyysinen tila, johon ihminen unohtuu maailmalta.

Kulttuuriviikolla järjestettävässä taidetyöpajassa kirjoitetaan sanataideohjaaja Hanna Dufvan ohjauksessa haiku-runoja ja kuullaan Tunturein tarina -elokuvan ohjaajan ja tuottajan Marko Röhrin esittely elokuvan taustoista sekä nähdään kyseinen elokuva.

Lisäksi FinnLamex-hallissa järjestetään koko perheen tilaisuus, jossa on mahdollisuus purkaa liikuntamaassa energiaa sekä nauttia taikuri Timo Tiilikaisen sekä PikkuPapun orkesterin esityksistä. Nuorisotoimi puolestaan järjestää 13–17-vuotiaille tarkoitetun discon.

“Rajattoman saaminen Laitilaan on oikeasti tosi kova juttu.”

FINNLAMEX -hallissa järjestetään kulttuuriviikon aikana myös kaksi isompaa tapahtumaa.

Perjantaina 28.1. tarjolla on makuelämyksiä teatteriesityksen ohessa.

– Meillä on upea Show & Dinner -tilaisuus, jossa tarjolla on sekä Ahoska Cateringin kolmen ruokalajin illallinen että Pirunnyrkki-teatteriesitys. Kyseessä on Kalevalasta inspiraationsa ammentava murhamysteeri ja luvassa on siis kokonaisvaltainen elämys, kulttuuripäällikkö Piia Allén hehkuttaa.

Tapahtuman lippu (www.lippu.fi) sisältää illallisen ja teatteriesityksen.

Kulttuuriviikon päättää sunnuntaina 30.1. odotettu esiintyjä, Lauluyhtye Rajaton, joka oli buukattu jo tämän vuoden kulttuuriviikolle. Koronatilanteen vuoksi keikka jouduttiin kuitenkin peruuttamaan.

– Rajattoman saaminen Laitilaan on oikeasti tosi kova juttu ja se on myös iso satsaus meille, musiikkipiston rehtori Jussi Kauranen kertoo.

LISÄKSI TÄMÄN vuoden kulttuuriviikolle niin ikään buukattu ja kovasti odotettu Mars vs. Venus -esitys jouduttiin myös koronatilanteen vuoksi perumaan, mutta uusi yritys on luvassa ensi vuonna.

– Aivan kulttuuriviikolle emme aikataulusyistä saaneet tapahtumaa järjestymään, mutta maaliskuulle kuitenkin. Tiedämme, että myös tätä tapahtumaa on kovasti odotettu ja toivottu, joten olemme iloisia, kun se nyt näyttää onnistuvan.

Kyseessä on Johanna Tohnin ja Riku Suokkaan stand Up -komiikkaesitys, jossa ruoditaan naisten ja miesten rooleja. Tapahtuma järjestetään Show & Dinner -tyyppisesti eli siihen sisältyy sekä kolmen ruokalajin illallinen että parisuhdekomedia. Liput (www.lippu.fi) on mahdollista ostaa myös vain esitykseen.

– Moni miettii parhaillaan joululahjoja ja meidän vinkki onkin, että pukinkonttiin sopivat loistavasti elämyslahjat eli vaikkapa nämä edellä mainittujen upeiden tapahtumien liput, intoilee Jussi Kauranen.

Katso koko ohjelma: http://www.laitila.fi/kulttuuriviikko

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here