Lukijan kolumni: Sinulla on ääni

0

Äidinkielen tunnilla se tapahtuu taas. Pienryhmätyöskentelyssä kolme meistä jakaa ajatuksiaan ääneen, kun yksi jää hiljaisena taustalle. Kun työskentelyn tulokset sitten jaetaan koko luokalle, jää meistä yhden ääni kertomatta ja kuulematta ainiaaksi.

Kohdalleni on sattunut usein tällaisia puhumattomuuden tilanteita, joissa joku ei ole halunnut tuoda ajatuksiaan esille tai ympäristö ei ole kannustanut siihen. Olen kohdannut puhumattomia ihmisiä niin ryhmätyötilanteissa, oppitunneilla kuin kaveriporukoissa harmittavan usein. Puhuminen on kuitenkin usein hopean sijaan kultaa.

Puhumattomuus on ongelma niin yksilölle itselleen kuin yhteisölle. Kun ei puhu, ei voi vaikuttaa eikä tuoda mielipiteitään esiin. Tällöin ei myöskään synny vuorovaikutusta, joka mahdollistaisi uusien ajatusten syntymisen yhteisössä, ystävien saamisen ja oman maailmankuvan avartumisen.

Puhumattomuus voi olla luontaista. Ymmärrän, ettei jokaisen tee aina mieli puhua asioistaan. Ei minunkaan aina tee. Tärkeintä kuitenkin on, ettei puhumattomuus aiheuta huolien, ongelmien tai stressin paisumista kuin pullataikina. Asioista puhuminen estää usein ongelmien kasvamisen yksilön harteita suuremmiksi kantaa. Siis puhu!

Toisinaan sosiaaliset tilanteet itsessään voivat pelottaa. Yksilö voi rohkaistua puhumaan esimerkiksi läheisten kanssa päivän tapahtumista keskustelemalla. Kun huomaa muiden kuuntelevan ja arvostavan omia ajatuksia, rohkaistuu käyttämään omaa ääntään entistä enemmän.

Puhumattomuuden vähentämiseen ei ole yhtä ratkaisua. Meidän on rohkaistava toisiamme puhumaan ja jakamaan ajatuksiamme. Tätä tukevat kohtaamiset turvallisessa ilmapiirissä, jonka luomisesta me kaikki olemme vastuussa. Jokaisella on arvokas ääni, joka ansaitsee tulla kuulluksi.

Saku Uusikartano
Varppeen koulun 8.-luokkalainen
Kolumni on kirjoitettu koulussa äidinkielen tunnilla.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here