Maatilojen lukumäärä vähenee, mutta maatalousmaa säilyy käytössä

0
Kymmenessä vuodessa tilojen keskimääräinen pinta-ala on kasvanut 41 hehtaarista 51 hehtaariin. Arkistokuva: Tara Jaakkola

Maatalous- ja puutarhayritysrekisterin ennakkotietojen mukaan Suomessa on 44 700 maatalous- ja puutarhayritystä vuonna 2021. Maatalous- ja puutarhayritysten lukumäärän väheneminen jatkui edellisvuosien tahtiin, nyt vähennystä vuoteen 2020 verrattuna oli reilut 900 tilaa. Asiasta kertoo Luonnonvarakeskus eli Luke.

– Viimeiset vuodet ovat olleet vaikeita maataloudelle, ja ajankohtaisen tiedon tarve maatalouden tilanteesta on korostanut tuoreen tiedon merkitystä, Luonnonvarakeskuksesta kerrotaan.

Maatalous- ja puutarhayritysten käytössä on 2,3 miljoonaa hehtaaria peltoa, josta vuokrapeltoa oli 850 000 hehtaaria. Vuokratun pellon määrä kasvoi vajaalla 77 000 hehtaarilla.

Kymmenessä vuodessa tilojen keskimääräinen pinta-ala on kasvanut 41 hehtaarista 51 hehtaariin. Varsinais-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan ja Uudenmaan ELY-keskusten alueilla keskiala oli yli 60 hehtaaria.

– Tähän asti maatalousmaa on löytänyt käyttäjänsä ja lopettaneiden tilojen pellot on joko vuokrattu tai myyty toisille maatiloille. Toinen asia on sitten se, miten pelloille tulee jatkossa käymään. Tällä hetkellä noin 45 prosenttia käytössä olevasta maatalousmaasta on nurmikasvituotannossa tai kesannoituna. Jos kotieläintuotanto merkittävästi vähenee, vapautuu myös nurmikasvialaa muuhun käyttöön. Mitä niillä jatkossa viljellään ja miten suuri osa siirtyy ympäristönhoidollisiksi alueiksi, nähdään tulevina vuosina, yliaktuaari Anna-Kaisa Jaakkonen Lukesta sanoo.

Vaikka valtaosa eli 38 000 suomen maa- ja puutarhatiloista on perheviljelmiä, on osakeyhtiöiden määrä ollut kasvussa. Tänä vuonna osayhtiömuotoisia tiloja oli reilut 1 200 tilaa eli vajaa kolme prosenttia kaikista tiloista. Sen sijaan maatalousyhtymien määrä väheni alle 4 000 tilaan.