Munamarkkinat ovat ensi kesänä juhlamarkkinat – Valmistelutyö on vauhdissa

0
Laitilan torille lupaillaan ensi markkinoille kiinnostavaa ohjelmaa. Kuva on otettu toistaiseksi viimeisiltä, vuonna 2019 järjestetyiltä markkinoilta.

Laitilan Munamarkkinoita vietetään ensi kesänä tuttuun tapaan viikkoa ennen juhannusta 18.–19. kesäkuuta. Markkinoilla juhlitaan 50-vuotisjuhlavuotta.

– Koronaepidemian vuoksi vuoden 2020 ja 2021 markkinat jouduttiin perumaan, joten uskolliselle markkinakansalle tulevat markkinat näyttäytyvät siis entistäkin merkityksellisempinä. Voidaankin siis puhua todellisista juhlamarkkinoista, Laitilan kaupunki tiedottaa.

Suunnittelujen ja valmistelujen kanssa on oltu ajoissa liikkeellä.

– Tavoitteena on järjestää ikimuistoiset markkinat, kertoo Laitilan Munamarkkinat ry:n puheenjohtaja Jukka Alkio.

Markkinoita varten nimetty juhlatoimikunta kokoontuu vielä marraskuun aikana, ja markkinoiden juhlailmettä on luotu paikallisen designerin Anne Jacksenin kanssa. Myös ohjelmasisältö alkaa olla jo hahmottua.

– Monena vuonna Laitilan tunnelmallinen tori on täyttynyt ja lavaohjelmaan on saatu kiinnostavia nimiä. Juhlavuosi ei luo tähän poikkeusta, lupaa puheenjohtaja Alkio.

Laitilan Munamarkkinoita järjestävä yhdistys saa varansa markkinoiden järjestämiseen suurelta osin yrityssektorin lahjoituksista. Yhdistys on voittoa tavoittelematon, eli kaikki varat menevät tapahtuman järjestämiskuluihin.

– Yhdistys haluaa tuoda myös ilmi, että yksityishenkilötkin voivat osoittaa sille tukensa liittymällä yhdistyksen jäseneksi.

Ohjeet liittymiseen löytyvät Laitilan kaupungin verkkosivuilta.