Ammatillinen koulutus joustaa opiskelijan tarpeisiin – Uutena Laitilan valikoimiin tulee matkailualan perustutkinto

0
Opinto-ohjaaja ja ohjauspalveluvastaava Anna-Kaisa Nieminen sekä uraohjaaja Katri Tuuha auttavat opiskelijoita valitsemaan oikeat kurssit ja löytämään tien työelämään.

Winnova järjesti 8.12. yhdeksäsluokkalaisille ja heidän huoltajilleen tutustumispäivän oppilaitoksen tarjoamiin opintoihin. Päivän aikana 90 nuorta kävi pienissä ryhmissä katsomassa mahdollista tulevaa kouluaan. Kiinnostusta tuntui olevan erityisesti metallialaa kohtaan.

– Jotkut ilmoittivat jo ovella, että minä aion sitten metallialan opintoihin. Ylipäätään noin puolet nuorista kertoi aikovansa ammattiopintoihin, opinto-ohjaaja ja ohjauspalveluvastaava Anna-Kaisa Nieminen kertoi.

Tämän päivän ammatillinen koulutus on kovin erilaista kuin ysiluokkalaisten vanhempien saati isovanhempien nuoruudessa. Nyt opintopolkunsa voi rakentaa melko vapaasti sen mukaan, mikä tuntuu kiinnostavalta ja tärkeältä ja vain osa kursseista on kaikille yhteisiä ja pakollisia. Opintojen alussa jokaiselle opiskelijalle tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma jonka tavoitteena on luoda yksilöllinen opintopolku sekä karsia turhia päällekkäisyyksiä koulutuksessa. Opinto-ohjaajien lisäksi opiskelijoiden tukena ovat myös uraohjaajat, jotka auttavat työelämään sijoittumisessa ja sopivien työllistymisvaihtoehtojen löytymisessä opiskelun eri vaiheissa.

Laitilan Winnovassa on noin 220 opiskelijaa, joista noin 70 suorittaa jonkin alan perustutkintoa. Tarjolla on turvallisuusalan, liiketoiminta-alan, ravintola- ja cateringalan sekä kone- ja tuotantotekniikan perustutkintokoulutusta. Lisäksi voi suorittaa hyvinvointialan perustutkinnon ilta/monimuotokoulutuksena tai ns. kymppiluokan eli valmentavan koulutuksen. uutena Laitilan valikoimiin tulee matkailualan perustutkinto, josta voi valmistua vastaanottovirkailijaksi, matkailupalveluiden tuottajaksi tai matka-asiantuntijaksi.

Winnova toimii myös Porissa ja Raumalla ja järjestää kaikkiaan lähes 30 eri alojen ammatillista koulutusta. Nuorten lisäksi koulutusta tarjotaan myös aikuisille ja opiskelijoiden joukossa onkin monen ikäisiä. Osa tähtää ammatin vaihtamiseen, osa taas ammattitaidon kehittämiseen. Perustutkintojen lisäksi on mahdollista suorittaa yksittäisiä kursseja.

Kone- ja tuotantotekniikan koulutuspäällikkö Kari Laine kertoi omasta koulutusalastaan ja harmitteli sitä, että alan imago on jäänyt ajastaan jälkeen. Alalla on parhaillaan kova pula työntekijöistä, mutta koulutuspaikat eivät kiinnosta nuoria tarpeeksi.

– Julkisuudessa kone- ja tuotantotekniikan työpaikat esitetään usein tunkkaisina ja pölyisinä paikkoina vaikka todellisuus on toista. Ala on hyvin monipuolinen ja olisi hyvä, että nuoret pääsisivät katsomaan alan yrityksiin. Järjestämme myös täsmä- ja rekrykoulutuksia yrityksille. Kone- ja tuotantotekniikan opintoihin haetaan Raumalle, mutta opiskelupaikka voidaan tarjota myös Laitilasta.

Ammattiopintoihin haetaan ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaussa 22.2.-22.3. Opiskelupaikkaa on mahdollista hakea myös kaikille hakijoille avoinna olevan jatkuvan haun kautta.