Arkkipiispa Aleksi Lehtosen juuret löytyvät Laitilasta

0
Suunnilleen Soukaisten koulun paikalla on aikoinaan sijainnut Aleksi Lehtosen isoisoisän kotitalo.

– Laitilassa muistellaan aina piispa Eerik Sorolaista, mutta kyllä sinne johtavat yhden toisenkin piispan sukujuuret.

Näillä sanoilla uusikaupunkilainen Martti Aro otti yhteyttä viime kesänä. Hän halusi kertoa arkkipiispa Aleksi Lehtosesta, joka liitetään kyllä Uuteenkaupunkiin mutta ei tänne meille, vaikka kunnianarvoisan piispuuden juuret eittämättä ovat syvällä laitilalaisessa maaperässä.

Aleksi Lehtonen syntyi Uudessakaupungissa 21.6.1891. Hänen vanhempansa muuttivat Uuteenkaupunkiin Kalannista. Isä Emanuel oli kaupunginpalvelija ja äiti Fransisca ompelija. Vanhemmat kuolivat kun Aleksi, viisilapsisen perheen kuopus, oli kahdeksanvuotias. Poika sai uuden kodin tullipäällysmies F.O.Stenroosin ja tämän vaimon Marian luota. He kouluttivat Aleksin ylioppilaaksi. Lehtonen opiskeli teologiaa Helsingin yliopistossa ja valmistui papiksi 1911, 20-vuotiaana. 1945 hänestä tuli Suomen kahdeksas arkkipiispa.

Suunnilleen Soukaisten koulun paikalla on aikoinaan sijainnut Väärän talo. Siellä asui Aleksi Lehtosen isoisoisä, Thomas Väärä. hänen poikansa Johan puolestaan oli Aleksin isoisä, Emanuelin isä. Johanilla ja hänen vaimollaan Elisabethilla oli kuusi poikaa. He asuivat Ihodessa Kylä-Lotilan talossa. Heinäkuussa 1850 kylässä syttyi tulipalo, joka tuhosi yhdeksän taloa ulkorakennuksineen, muun muassa Kylä-Lotilan. Palon syytä ei saatu tietää, mutta kiireellisempää olikin ryhtyä rakentamaan kylää uudestaan. Untamalasta saatiin ostaa useita riihirakennuksia, joita ”härjillä ja vankkureilla” kuljetettiin tulen tuhoamaan kylään. Talot rakennettiin entistä hiukan väljempään.

46-vuotias Johan Tuomaanpoika ei kuitenkaan halunnut jäädä Ihodeen. Hän otti vaimonsa ja poikansa ja muutti marraskuussa Kalantiin isännöimään Kodjalan Lallan taloa. Kovin vauraasta talosta ei lie ollut kyse, sillä vaikka poika Emanuel sai jonkin aikaa käydä triviaalikoulua Porissa, hänen piti se jonkin ajan kuluttua keskeyttää varattomuuden takia. Aluksi Emanuel yritteli kultasepän töitä, mutta lähti sitten merille. 1875 hän jäi maihin ja asettui Uuteenkaupunkiin. Häitä Fransisca Sofia Joosepintyttären kanssa vietettiin Haudonsaaren Siirin talossa 1877.

Aleksi Lehtosen syntymäkoti oli Ylisenkadun varrella ollut leipuri Lindströmin talo. 1890-luvun lopulla Lehtoset hankkivat oman talon Liljalaaksonkadun päästä Pohjoislinjakadun puoleiselta sivulta. Köyhyys, sairaus ja lopulta vanhempien kuolema varjostivat perheen elämää.

Pieni, täysorvoksi jäänyt Aleksi sijoitettiin ensin väliaikaisesti Stenroosien silloin vielä lapsettomaan kotiin. Rouva Stenroos kiintyi poikaan niin, että Ylisen kadun päässä olevasta talosta tuli Aleksille oikea koti.

Lehtonen työskenteli pappina ensin Laviassa ja sitten Helsingissä. 1922 hän aloitti kymmenen vuotta kestäneen työn Helsingin yliopistossa assistenttina ja dosenttina. Lehtonen nimitettiin käytännöllisen teologian professoriksi 1932. Vuonna 1934 hänestä tuli Tampereen piispa ja sen jälkeen Suomen arkkipiispa.

Lehtosen puoliso oli Kyllikki af Hällström. Pariskunnalle syntyi viisi lasta, joista Samuel toimi aikanaan Helsingin piispana ja Mikael sekä Risto olivat myös pappeja.

Arkkipiispa Aleksi Lehtonen kuoli Turussa, piispantalossa, 27.3.1951. Lehtosen Mikael-pojan kummi, lääkäri ja runoilija Ensio Kurki-Suonio on kuvannut Lehtosen viimeisiä hetkiä, joita hän itse oli todistamassa. Piispantalossa vietettiin Mikaelin konfirmaatiojuhlaa. Konfirmaatio pidettiin talon omassa kappelissa ja alttarilla palveli Lehtosen vanhin poika Samuel. Kun toimitus päättyi, alttaria vastapäätä istunut arkkipiispa nousi ja sanoi: ”Tule, Mikael poikani, minä tahdon sinut vielä siunata.”

Kappelista siirryttiin päivällispöytään, jossa keskusteltiin kodikkaasti kuten talossa oli tapana.

Kesken päivällisen arkkipiispa sai aivoverenvuodon, johon hän kuoli seuraavana yönä, omassa sängyssään. Kurki-Suonio kertoo yön tapahtumista:

”Mitään ei ollut ihmiskeinoin tehtävissä enää. Kello läheni puolta yötä. Hengitys kävi vaikeaksi, oli taukoja, joitten jälkeen taas alkoivat luonnottoman syvät vedot. Tajuttomuus oli täydellinen. Koko aikana ei mitään tuskan eikä muunkaan reaktion merkkiä. Väkevä hiljaisuus siinä niin lähellä kuoleman rantaa, joka tuntui ikään kuin käden ulottuvilla, – samalla kyvyttömyys auttaa ystäväänsä korrenkaan vertaa, vaikka se lääkärinä jo olisi ollut ikään kuin velvollisuuteni, ne ahdistivat. — viimeinen hengitystauko ei enää mennytkään ohi, arkkipiispan sydän löi viimeisen lyöntinsä. Suuri lepo oli alkanut.”

Lehtonen oli kuollessaan vasta 60-vuotias.

Alkusyksystä kävelimme, Martti Aro ja minä, Soukaisissa ja pohdimme ihmisen elämää. Kuinka se on aikanaan sujunut siinä Väärän talossa, kuinka siellä on huolehdittu ja tehty työtä ja nyt siitä ei enää ole mitään jäljellä. Millainen mies isoisoisä Thomas mahtoi olla, tai hänen poikansa Johan? Emanuelista on sentään kuva: siinä hän katsoo kameran ohi totisena, pulisongeissaan ja rusetti kaulassa. Komea mies.

Aleksi itse oli lempeän ja tarpeen tullen tiukan näköinen ja sellainen hän myös kuuluu olleen. Huomaavainen ja sydämellinen seuramies. Älykäs, syvällinen ja leikkisä. Arvosti terveitä elämäntapoja ja nousi jo opiskeluaikoinaan aamuvarhaisella ehtiäkseen käydä läpi Müllerin järjestelmän mukaisen aamuvoimistelun ennen kahdeksalta alkavaa luentoa.

Eerik Sorolainen on laitilalaisille se piispojen piispa. Ehkä Aleksi Lehtoselle voisi kuitenkin nimetä vaikka pienen kujan jostain Soukaisista?

Mutta miksi juuri Martti Aro on niin otettu Lehtosesta? Pankkialalla päivätyönsä tehnyt mies on kiinnostunut historiasta, mutta oletteko sukua Lehtosen kanssa?

– Sitäkin, jonkun mutkan kautta.

Lähteet:

Näkyjen mies, Aleksi Lehtosen muistokirja, toim. Armo Nokkala 1951

Aikain Takaa, Akseli Kajantola 2. painos 1954

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here