Ikimuistoinen joulutervehdys– Laitilan seurakunnan Laulava joulukortti on ilahduttanut jo 25 vuoden ajan

0
Laulava joulukortti on ilahduttanut laitilalaisia jo vuodesta 1996 lähtien. Tänä vuonna siinä laulavat Eerik Kolehmainen (vas.), Piia Penttinen, Elisa Kauranen, Janette Raitio, Aino Marttila, Ilona Penttinen ja Kari Penttinen.

Vuodesta 1996 lähtien laitilalaiset ovat voineet lähettää toisilleen ikimuistoisen joulukortin. Laitilan seurakunnan nuoret ja nuorisotyönohjaajat soittavat ovikelloa ja laulavat lähettäjän valitseman joululaulun.

Nuorisotyönohjaaja Kari Penttisen mukaan on ollut hienoa nähdä, millainen elämys kortti on saajalleen.

– Monille tämä on tullut täytenä yllätyksenä. Saajat ovat olleet vaikuttuneita ja välillä on itketty koko porukka, nuorisotyönohjaaja Pia Penttinen muistelee.

– Siitä tulee itsellekin joulumieli, 9 vuotta laulavassa joulukortissa laulanut Ilona Penttinen kertoo.

Ilona ei liittynyt lauluryhmään sattumalta. Hänen vanhempansa Pia ja Kari Penttinen ovat ryhmän vetäjiä. Ilonan lisäksi tänä vuonna kiertävässä joulukortissa laulavat niin ikään pitkään mukana ollut Janette Raitio sekä viime vuonna ryhmään liittyneet Eerik Kolehmainen, Aino Marttila ja Elisa Kauranen .

Viime vuonna ryhmä ei päässyt kiertämään ovelta ovelle koronarajoitusten vuoksi, joten he nauhoittivat lauluja julkaistavaksi Laitilan seurakunnan joulukalenteriin.

– Ihanaa, että tänä vuonna päästään taas kiertämään. Tilanne huomioiden on hyväkin, ettei meitä ole tänä vuonna tämän isompi porukka, Pia pohtii.

Yhtenä vuonna laulajia oli nimittäin peräti seitsemäntoista.

– Kyllä siinä ihmeteltiin, kun laulajia lappoi huusholliin, Pia sanoo.

Kaikki joulukorteista saadut varat ryhmä lahjoittaa nuorisotyön omalle kummilapselle.

– Meillä on World Visionin kautta kummityttö Keniasta. Tuemme häntä joka kuukausi 25 eurolla tämän lisäksi, Pia kertoo.

Laulava joulukortti vie joulutervehdyksiä laitilalaisille vielä tänään tiistaina.

Hyvän joulun toivotus lukijoille!


Laitilan Sanomat hankki lukijoilleen Laulavan joulukortin. Video julkaistaan nettilehdessä jouluaattoaamuna kello 7. Hyvää joulua!