Isoisän innostamana hevosalan ammattilaiseksi – Jere Kiveinen on ikäisekseen kokenut hevosmies

0
– Tällä alalla on aika usein huumori kortilla varsinkin nyt pimeään ja märkään vuodenaikaan. Menestys auttaa jaksamaan eteenpäin, sanoo laitilalainen Jere Kiveinen. Edellisperjantain keli Turun raveissa tarjosi uutta väriä ajovarusteisiin.

Rauli Ala-Karvia

Laitilalainen Jere Kiveinen, 26, on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt tehdä hevosurheilussa vallan paljon. Ensi tuntuman hevosiin hän sai noin 10-vuotiaana isoisältään Antti Kotilaiselta.

– Hän jatkoi tauolla ollutta hevosharrastustaan sillä ajatuksella, että innostuisin raveista. Ja niinhän siinä sitten kävi.

Ensimmäisen kerran Jere ajoi hevosella 11-vuotiaana, ja kengittämistä hän ryhtyi opettelemaan 12-vuotiaana. Nykyisin Ravipalvelu Kiveinen tarjoaa kengiytys-, valmennus- ja ohjastuspalveluja.

Kiveisen elämän hevonen on Suhhaus. Kaksivuotiaan tamman hankki Jere Kiveisen eno Jari Kotilainen, ja Jere oli Suhhauksen kanssa tekemisissä siitä pitäen.

– Eno aikoi myydä hevosen, ja sain sen ostettua häneltä itselleni.

Suhhaus oli jo varsana lahjakas, mutta toivottoman epävarma, ja laukkoja tuli lähes joka starttiin.

– Sitten Suhhaus tuli mukanani silloiselle työpaikalleni Olli Lähtiselle Kalantiin, ja hevosta alettiin valmentaa lämminveristen perässä.

Lopullisen silauksen Suhhauksen huippukuntoon toi ilman kenkiä kilpaileminen.

Kunkkareihin ennätysnuorena

Jere Kiveinen ohjasti omistamansa Suhhauksen Joensuun kuninkuusravien kuningatarkilpailuun kesällä 2015. Omistaja-kuski oli silloin vasta 19-vuotias. Saman ikäisenä on kunkkareihin yltänyt vain sittemmin pitkän uran Ruotsissa tehnyt Veijo Heiskanen.

Eikä Suhhaus ollut Joensuun Linnunlahden kuningatarkisassa mikään turisti, vaan Kiveinen luotsasi tammansa komeasti neljänneksi.

– Nykyään Suhhaus on tuossa minun kotipihassani kantavana. Odotan siltä ensi keväänä ensimmäistä varsaa itselleni. Suhhaus on jo tehnyt kolme varsaa, mutta se oli vuokrattuna kasvattajalleen Mikko Ihannille Kinnulassa.

Muutama oma valmennettava

Tällä hetkellä Jere Kiveisellä on kolme valmennettavaa.

– Laitilan raviradan tallissa asuu muutaman lähdön kilpaillut Merciless Cat ja Turussa juuri koelähdön suorittanut 2-vuotias Power Cat. Kotona Laitilan Suontakana on Suhhauksen lisäksi tällä hetkellä viisivuotis suomenhevonen Helmitär.

Helmittärelle tuli keväällä jännevamma, joten se oli toipilaana kesän.

– Nyt on päästy varovasti aloittelemaan valmennusta, ja toivotaan, että päästäisiin vielä lopputalvesta kilpailemaan sen kanssa.

Tällä hetkellä ei Kiveisen suunnitelmissa ole ottaa lisää hevosia.

Luottokuskina saa ajettavia

Muutamat omistajat ja valmentajat ovat ottaneet Kiveisen luottokuskikseen.

– Vaikea sanoa, mikä heidät on saanut valitsemaan minut, mutta toki yritän aina olla palvelualtis ja menestyä hevosilla parhaalla mahdollisella tavalla.

Kiveinen on urallaan ohjastanut yli 2 000 lähdössä. Voittoja hän on ajanut 139, kakkostiloja 181 ja kolmosia 216. Omistajille on palkintoina kertynyt 440 000 euroa.

Pääasiassa Kiveinen ajaa Turussa, Porissa, Forssassa, Teivossa ja kesällä Kokemäellä, mutta myös Vermossa ja muilla radoilla tarpeen mukaan.

Hevoset voittivat autohommat

Jere Kiveinen meni Olli Lähtiselle heti peruskoulun päätyttyä kesätöihin.

– Ammattikoulun autopuolella olisi ollut opiskelupaikka, mutta minulla oli pitkään ollut ajatus jäädä hevosuralle. Siinä sitten vierähti Lähtisellä viitisen vuotta.

Autojenkin kanssa Kiveinen on toki päässyt tekemisiin, sillä hänen kuskinsilmänsä on sopinut myös jokamiesluokan autojen ohjastamiseen.

Yrittäjänä Kiveinen sanoo kengittämisen takaavan varman toimeentulon.

– Raveissa ohjastaminen on siten helpompaa, koska ei ole paineita pärjätä taloudellisesti pelkällä ohjastamisella. Lisäksi on pientä valmennustoimintaa ja hevosten ohjastamista myös hiiteillä ja harjoitusraveissa. Nyt Suhhauksen ansiosta suunnitteilla on myös kasvatustoimintaa.

Kiveinen tykkää työskennellä hevosten kanssa.

– Varsinkin silloin, kun saa yhteyden hevosen kanssa, oppii ymmärtämään sen ajatusmaailmaa, sen vahvuuksia ja heikkouksia. Pidän hevosta ennen kaikkea hyvänä kaverina, Jere Kiveinen sanoo.