Keppostelevien tonttujen ilta toi piristystä joulukauppaan

0
Elviira Rantapere oli äitinsä kanssa Maammekaupassa tonttuja etsimässä.

Tinja Jalonen

Viime perjantaina Laitilan liikkeissä järjestettiin ensi kertaa Rauman tonttujen yötä muistuttava tapahtuma. Tempauksen ideana oli, että kampanjassa mukana olleisiin liikkeisiin oli piilotettu kolme tonttua, joita asiakkaat etsivät ja joista sai palkintoja, alennuksia ja tarjouksia.

Kaisan Kuvaputiikissa tapahtuma toi hyvin asiakkaita. Joidenkin mielestä tontut olivat kuitenkin olleet liian helposti löydettävissä.

– Palautteesta päätellen asiakkaat on kyllä tykänneet, mutta ainut vaan että tämä on Rauman tonttujen yön kanssa samaan aikaan niin varmaan vähän vähentää asiakkaita, omistaja Kaisa Saarinen kertoo.

Studio 25:ssa Markku Suominen kertoo, että heillä tarjoukset tehtiin koko päiväksi ja illalla tontut tulivat lisäksi.

– Kun kello tuli neljä, niin tontunbongaajia kyllä tuli, Suominen kertoo.

Alkuhuuman jälkeen asiakkaiden määrä kuitenkin väheni ja liike hiljeni. Suomisen mielestä tapahtuma kannattaisi toteuttaa uudestaankin ja jalostaa siitä vielä parempi.

Maammekaupassa tontut saivat nimet Taneli, Sulevi ja Kaneli. Yksi tontuista oli vähän vaikeampi löytää mutta kaksi muuta olivat löytyneet helposti. Asiakkaita kävi melko tasaisesti ja tapahtumaa oli hauska toteuttaa ja seurata. Maammekaupassa Elviira Rantapere oli äitinsä kanssa tonttujenetsintä retkellä.

Raikas Kodissa tontut oli numeroitu ja numeron mukaan tonttu toi tullessaan tarjouksen tai jouluisen lahjapaketin. Tontut löytyivät melko helposti ja asiakkaita kävi todella hyvin.

– Mulle on ainakin jäänyt tosi positiivinen fiilis tästä tapahtumasta, omistaja Päivi Kiveinen kertoo.