Kotimaan matkailua ei voi hehkuttaa liikaa

0

Tinja Jalonen

Matkusteleminen on aina ollut osa elämääni. Olen pienestä pitäen tottunut ainakin kerran vuodessa hyppäämään lentokoneeseen ja näkemään uusia maita ja kulttuureja. Nuorempana en tietysti osannut ajatella muuta kuin että, wau onpa hienoa, mutta vanhempana olen oppinut arvostamaan näitä kokemuksia aivan uudella tavalla.

Vaikka matkustelu on ollut ennen kaikkea hauskaa ja hyvää ajanvietettä, on se samalla myös opettanut minulle monia asioita, joita en muutoin ehkä olisi huomannut. Olen oppinut paljon eri maiden kulttuureista, juhlista, ruuista, elinkeinoista ja ihmisistä.

En ole nähnyt pelkästään kiiltokuvamaista puolta, vaan myös tavallisten ihmisten arkea, mikä ei kauniista postikorteista välity. Olen oppinut myös arvostamaan suomalaiseksi syntymisen etuoikeuksia ja onnekkuutta. Ja mikä parasta, kaikkien näiden asioiden oppiminen on tapahtunut aivan kuin huomaamatta.

Nyt, kun korona-pandemian vuoksi matkustelu ei ole onnistunut, olen ymmärtänyt avata silmäni muullekin kuin kaukomatkailulle. Tavallisesti huomaamatta jääneet asiat ympärilläni ovat näyttäytyneet mielenkiintoisiksi ja tarkemman tutkiskelun arvoisiksi.

En olekaan varmaan koko elämäni aikana matkaillut näin paljon Suomessa kuin kuluneen vuoden aikana. Oman kotimaani tarjoamat mahdollisuudet ovat nousseet silmissäni aivan uudelle tasolle, kun olen vain osannut antaa niillekin tilaa. Mielestäni kotimaan matkailua ei voi tähdentää tarpeeksi, sillä se on jotakin, mitä kaikkien pitäisi kokea.

Omassa kotimaassa on uutta nähtävää ja tehtävää ihan samalla tavalla kuin maapallon toisella puolellakin. Uskon, että monet ajattelevat niin kuin minäkin ennen, että Suomi on jo nähty eikä täällä ole enää minulle mitään uutta.

Se mielikuva on mielestäni vääränlainen, sillä Suomessa on valtavasti tutkimisen arvoisia paikkoja. Uutta tekemistä löytyy kaikkialta pohjoisen kansallispuistoista etelän kaupunkeihin saakka. Kotimaanmatkailua varten pitää vain ottaa oikea asenne ja etsiä syvemmältä internetistä uusia mahdollisuuksia, eikä vain tyytyä ensimmäiseksi ruudulle pomppaaviin turistirysiin.

Joten vaikka kaukomatkailu hienoine hiekkarantoineen ja eksoottisine ruokineen onkin upea kokemus, on myös koti-Suomessa henkeäsalpaavia maisemia, mielenkiintoisia museoita sekä tärkeitä perinnetapahtumia, jotka kaikkien pitäisi kokea. Kotimaanmatkailua ei siis saisi jättää vain muutamaan käyntiin Lapissa, vaan olisi tärkeää nähdä Suomea eri perspektiiveistä ja kokea niin paljon, kuin mahdollista.

Kirjoittaja on lukiolainen ja Laitilan Sanomien avustaja.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here