Maailmassa on vieläkin liian vähän empatiaa

0

Olen koulussa välitunnilla. Ohitseni kulkee joukko oppilaita huutaen haukkumasanoja toisilleen.

Sanat eivät tarkoita heille mitään, mutta joillekin vähemmistöille ne ovat loukkaavia.

Sivuutan heidät ja avaan kännykkäni. Sosiaalisessa mediassa pyörii video kaupan henkilökunnasta, joka seuraa maahanmuuttajia joka hyllylle. Kommenteissa jotkut halveksuvat ulkomaalaisia heidän ulkonäöstään, aksentistaan tai tavoistaan.

Ihmiset, jotka piilottavat identiteettinsä, pilkkaavat netissä 16-vuotiasta, jolla on Downin syndrooma. Suvaitsematon kommentoija tietoisesti kutsuu transnaista mieheksi. Joiltain ihmisiltä puuttuu kyky asettua toisen asemaan.

Etenkin pienissä yhteisöissä joukosta erottuvaan henkilöön suhtaudutaan usein epäluulolla. Autistille saatetaan puhua kuin taaperolle tai verrata häntä stereotyyppeihin. Joskus edes lääkärit eivät tunnista autismin oireita, joten diagnoosi saadaan vasta myöhemmin elämässä tai se jää jopa saamatta.

Länsimaissa ulkomaalaisten on vaikeampi saada työpaikkoja, vaikka työkokemus ja taidot olisivat samat kuin muilla. Nimen tai uskonnon ei pitäisi vaikuttaa työpaikan saantiin, sillä se ei määritä kenenkään kykyjä.

Vaikka syrjintää on nykyään huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi kaksikymmentä vuotta sitten, on se silti vakava ongelma. Vähemmistöt joutuvat kokemaan viharikoksia ympäri maailmaa, ja joissain tapauksissa ne johtavat jopa kuolemaan. Samaa sukupuolta oleville pareille ei ole useissa maissa oikeuksia mennä naimisiin tai adoptoida lasta.

On myös osin huomaamattomia tapauksia, jotka voivat halventaa tiettyä ihmisryhmää. Kuka aikuinen pitäisi siitä, että hänelle puhutaan kuin lapselle?

Sitä tapahtuu useasti kehitysvammaisille. Ymmärrän, että näin tekevät eivät välttämättä tarkoita pahaa, mutta toisesta osapuolesta se voi tuntua alentavalta, kuin heitä pidettäisiin tyhminä.

Syrjintään voitaisiin vaikuttaa puhumalla siitä kouluissa tai vaikka lähipiirin kesken. Netissä on useita aktivisteja, jotka puhuvat syrjintäkokemuksistaan ja antavat muille neuvoja syrjinnästä kärsivien auttamiseen. Ihmisten pitäisi yrittää ymmärtää muita vaikka tutkimalla puhuttavaa aihetta ennen idioottimaisten kommenttien sanomista.

Minusta realistiselta kuulostaisi vähemmistöjen asemasta puhuminen koulussa, jotta tulevaisuudesta tulisi tasa-arvoisempi. Esimerkiksi historiassa voitaisiin edes mainita muidenkin kuin eurooppalaisten ja valkoisten amerikkalaisten saavutuksia.

Paras tapa oppia syrjinnästä, jota ei ole itse kokenut, on kuunnella niitä, jotka joutuvat kohtaamaan sitä miltei joka päivä. Yksinkertainen ja helppo vaihtoehto ongelman ratkaisuksi on kohdella ihmisiä ihmisinä. Jos kaikki osaisivat tehdä niin, syrjintää ei enää olisi.

Yläkoulun opiskelija