Minä, tiede, koulutus, tutkimus ja kulttuuri yhdessä munakorissa

0

Timo Rantanen

Reikon pappa lupasi äidilleni, että sinulla on paikka lukiossa. Ei se pappa mikään oikea isoisä ollut, mutta papaksi äitini häntä aina kutsui. Kaikkien sattumusten summana Reikon kartano suunnilleen ryypättiin pois maailmasta, ja äitini ajautui Ylivieskasta Kodjalan Rytsälän tilan piiaksi.

Äidilläni Martalla oli kuitenkin aina vahva ajatus lukemisesta ja opiskelusta. Häntä harmitti suunnattomasti se, ettei itse päässyt lukemaan, opiskelemaan. Minulle lempeä, mutta ankara viesti häneltä oli suunnilleen niin, että lue poikani, lue ja opiskele.

Parhaan tahtoni ja älyni mukaisesti täytin hänen toiveensa. Päädyin ihan maisteriksi asti. Loppututkintooni kuuluu kuusi erilaista oppiainetta. Olen siitä ylpeä, sainpahan yleissivistystä. Vielä ylpeämpi olen siitä, ettei minulle ole ollut vierasta maatalous, ei puitten kaato moottorisahalla, ei lampaitten kasvatus, ei veneily, ei kalastus, ei kodin rakentaminen perustuksista harjaan, ei edes 9-metrisen savupiipun muuraaminen.

Ei ollut lehtimiesaikanani vaikeuksia käydä presidentin tapaamisessa, ei soittaa ulkoministerille, ei käydä katsomassa metsurien koulutusta, ei kävellä sikalaan. Rohkeus, uteliaisuus ja hulluus yhdessä paketissa.

Niin ja jättää yksi terveyskeskuksen valtuuston kokous väliin kesken työpäivän. Ihan siksi, että olisi ollut noloa, kun päättäjien lähellä olisi istunut yksi toimittaja haisten totaalisesti sianpaskalle. Ei kun kotiin ja vaatteet pesuun.

Tällä järjettömän itseriittoisella alustuksella on oikea merkityskin. Minä, tolppa-apinan ja piian poikana, olen onnistunut hankkimaan ihan ilmaiseksi akateemisen koulutuksen. Kun näitä oppimisrakenteita ja perustutkimusta nyt yritetään horjuttaa, olen murheissani. Sisimpääni iskee totaalinen apatia. Älkää nyt päättäjät tuhotko sitä, mikä on loistavasti rakennettu.

Eduskunnan kyselytuntia kun katselin, oli kansanedustajan mielipide, että kyllä tiedettä sopii rahoittaa, kunhan siitä tulee taloudellista hyötyä. Masennukseni syvenee, kun ei tajuta perustutkimuksen pitkäjänteisyyttä. Voi herrajumala, jos ei ymmärretä kemian, lääketieteen, tähtiteteen, fysiikan jne. tutkimuksen aikajanaa.

Millä aikavälillä on luuimplantit luotu? Koska keksitty mustat aukot? Millä aikavälillä Suomeen on kehitetty ilmeisesti maailman parhaat menetelmät rintasyövän hoitoon.

On vaan niin, että löydän päättäjien aivoista mustia aukkoja, koska ei tajuta lievimmässäkään määrin sitä, että pitkäjänteinen tieteellinen tutkimus voi tuottaa miljardiluokan tuloksia euroissa mitattuna ja inhimillisesti jotain mittaamattoman arvokasta. Aloita tutkimus tänään, kerää rahat huomenna. Sellainenhan on täysin järjetön ajatus.

Minulle tiede, tutkimus ja koulutus ovat suunnilleen pyhiä asioita. Ilman niitä ei mikään edisty.

Tiedän taannehtivani, mutta palaan opiskeluaikaani. Koen etuoikeudekseni sen, että sain olla akateemikko Olavi Granön oppilaana. Erityinen piirre on se, että hän aloitti melkein jokaisen luentonsa sanoin: ”Nykykäsityksen mukaan.” Kun lauseen sisäistää, on se äärettömän merkityksellinen.

Tästä on helppo aasinsilta minulle rakkaaseen Kodjalan Lukkalanmäen kirkkotutkimukseen. Näyttää kovinkin vahvasti siltä, että olemme onnistumassa muuttamaan nykykäsitystä. Mitä jos voimmekin osoittaa, että Lukkanmäellä on ollut mantereemme vanhin kirkko? Monille ei mitään. Joillekin jotain. Arkeolgeille, kirkkotutkijoille ja muille asiaa tarkemmin ajatteleville se olisi silmittömän pitkä askel historian aarrearkkuun.

Koen älyttömäksi sen, että tukimuksemme rahoitus on tähän asti perustunut vain yksityisen mesenaatin lahjoitukseen. On tämä merkillistä.

Laitilaa suunnilleen sata vuotta johtanut Eero Honkinen lausui jossain virallisessa tilaisuudessa pitämässään puheessa, että jokainen kulttuuriin sijoitettu markka tuo sen kolminkertaisena takaisin. Asiaa kannattaa pohtia tosissaan. Ja liittää kirkkotutkimukseen esimerkiksi Jazz-Kukko- tapahtuma.

Kirjoittaja on Kodjalan kirkko-

tutkimuksen tuki ry:n puheenjohtaja