”Paikallisuus ja yhteisöllisyys on tässä se iso juttu” – Kallionkolosta löytyy nyt pieni ja sympaattinen joulupuoti

0
Jenni Teräväisen emännöimässä joulupuodissa on myynnissä tavaraa huopikkaista lyhtyihin ja kaikkea jouluista siltä väliltä.

Ari Anteroinen

Pyhärannan Hirslahdessa sijaitsevassa Jenni Teräväisen ja Veeti Kallion Kallionkolossa palvelee nyt joulunalusaikana myös pieni joulupuoti.

– Täällä on myynnissä paikallisten käsityöläisten ihania tuotteita. Pyhärantalaisten tekijöiden lisäksi on tuotteita Lokalahdelta, Kalannista ja Raumalta. Paikallisuus ja sellainen yhteisöllisyys on tässä se iso juttu, Teräväinen toteaa.

Ajatuksena on ollut se, että Kallionkolossa on tarjolla sellaisia tuotteita, mitä ei mistään muualta saa. Tarjolla on paljon jouluista tavaraa neljältätoista käsityöläiseltä.

– Hyllyt ovat täynnä. Itse olen leiponut kaikenlaisia herkkuja joulutortuista juureen leivottuihin leipiin. Sitten löytyy ihanaa paikallista hunajaa, paikallisten lampaiden villasta huovutettuja tuotteita, kynttilöitä, saippuoita, koruja, pyyhkeitä ja muita kangastuotteita, paperituotteita, joulu- ja pakettikortteja, leikkuulautoja, tonttulakkeja, essuja, villasukkia, lapasia, peilejä ja niin edelleen, luettelee tonttulakkiin sonnustautunut Teräväinen.

Joulupuodin viereiselle terassille on noussut myös rakennus, jota Jenni Teräväinen kutsuu nautiskeluaitaksi.

– Siellä on myös tosi kiva fiilis. Sinne voi mennä nauttimaan maukkaat kahvit tai glögit jouluvalojen loisteeseen.

Kallionkolon joulupuoti ja kaffela on auki viikonloppuisin eli perjantaista sunnuntaihin kello 12–18 jouluun saakka.

– Jouluviikon maanantai ja tiistai ovat myös sellaiset päivät, jolloin olemme auki, jos ei sitten kaikkea ole jo myyty, Teräväinen lisää.