Perheluistelukoulun syksy on sujunut iloisen mallikkaasti – Lauantaina kaikille avoin jouluinen luistelukoulu

0
Perheluistelukoulussa on harjoiteltu luistelun alkeita Jussi-nallen kanssa.

Perheluistelukoulun syyskausi huipentuu jouluiseen Perheluistelukouluun. Paikalla saattaa vierailla myös joulunajan odotetuin vieras eli joulupukki. Jouluiseen Perheluistelukouluun ovat lauantaina 18. joulukuuta kello 11 tervetulleita kaikki lapset ja aikuiset, niin tutut kuin uudetkin luisteluoppilaat.

– Perheluistelukoululaisille tuttu Jussi-nalle odottaa jo innokkaasti seuraavaa luistelutapahtumaa, miten jännittävää onkaan nähdä jäähallilla itse joulupukki, Perheluistelukoulusta kerrotaan.

Perheluistelukoulu on järjestetty syksyn aikana melkein joka viikonloppu, jos vain jäähallissa on vuorojen osalta ollut siihen mahdollisuus. Kokoontumiskerroilla harjoiteltavat teemat ovat vaihdelleet ja haastetta on pyritty lisäämään syksyn ja luistelutaitojen edetessä.

– Syyskauden aikana olemme harjoitelleet luisteluasentoa, -liukua ja -potkua, makkaroita, kääntymistä, kaatumista, ylösnousua sekä jättiläisen luistimilla tömistelyä. Suurin osa luisteluopetuksesta on tapahtunut iloisten leikkien ohessa.

Perheluistelukoulun väki kertoo, että jäällä on nähty erittäin reippaita, rohkeita ja innokkaita luistelun oppien haltuun ottajia.

– On ollut meille kaikille sydäntä lämmittävää nähdä, miten perheet ovat lähteneet hienosti mukaan toimintaan.

Luistelukoulun saaman hankerahoituksen ansiosta on päivitetty välineistöä sekä painatettu Laitilan Jyskeen Perheluistelukoulun luisteluopas. Luisteluoppaassa on vanhemmille suunnattuja valmiita harjoitusideoita luistelun alkeiden opettamiseen lapsille.

Luistelukoulussa on ollut teemoina isänpäivän juhlintaa, nallen nimikilpailua ja ”nimipäivät”.

– Jouluinen perheluistelukoulu on jälleen yksi uusi teema, jolloin saadaan luisteluopin lisäksi suut makeaksi ja vaihtelua tuttuihin kuvioihin.

Lapset ja vanhemmat ovat lähes poikkeuksetta viihtyneet jäällä koko harjoituskerran keston ajan eli noin tunnin.

– Tästä voidaan päätellä, että harjoitteet ovat olleet mielekkäitä ja motivoivia sekä lisäksi sopivan haastavia. Ohjaajina ovat toimineet oman seuramme vapaaehtoiset aikuiset ja juniorit, Jyskeen Perheluistelukoulun väki kertoo.