”Pikkiriikki-kirjat ovat todella hauskoja”– Kodjalan koulun innokkaat lukijat vinkkaavat joululomalukemista

0
Maija Salminen (vas.) suosittelee lukemaan Prinsessa Pikkiriikki-kirjoja ja Kiira Suominen ehdottaa Iso+Bea Hyviä ja hulluja uutisia -kirjaa.

Kodjalan koulun 1.–2.-luokkalaiset lukivat tai kuuntelivat marraskuun aikana yhteensä 314 kirjaa.

– En muista montako luin, 2.-luokkalainen Maija Salminen pohtii.

Ekaluokkalainen Kiira Suominenkin puistelee päätään.

– Ei me laskettu kirjoja, me vain luettiin, Maija huomauttaa.

Laitilan Sanomat pyysi ahkeria lukijoita suosittelemaan joululomalukemista ikätovereilleen. Sekä Kiira että Maija ovat valinneet yhden kirjan, jota haluavat suositella. Kiira on valinnut Isa+Bea Hyviä ja hulluja uutisia -kirjan ja Maija pitelee käsissään Prinsessa Pikkiriikki -kirjaa.

– Nämä Pikkiriikki-kirjat ovat todella hauskoja, Maija kertoo.

– Joo, Pikkiriikki ja sen kaveri höpsöttelevät koko ajan Kiira vahvistaa.

Kiira kertoo, että Pikkiriikillä on Makkara-niminen koira, joka tekee taikapökeleitä. Prinsessa Pikkiriikin äiti ei tosin perusta taikapökäleistä.

– Se sanoo Makkaralle, että sen pitää mennä ulos, tytöt hihittävät.

Sekä Maija että Kiira pitävät eniten juuri hauskoista kirjoista. Niitä he lukevat sekä iltaisin että päivisin.

– Luen aina kun on tylsää, Maija sanoo.

Maija pitää myös Yökoulu-kirjoista, joita hän suosittelee muillekin.

– Ehkä joululomalla voisi lukea jotain joulukirjojakin, kuten Lumisatuja-kirjaa, Kiira vinkkaa.

– Tai Jouluinen Myry, Maija lisää.

Kaksikko myös kuuntelee äänikirjoja. Maija kuuntelee kirjoja sängyssään iltaisin kuulokkeilla.

– Minä rakennan majan, jos äiti antaa, ja kuuntelen kirjoja siellä, Kiira kertoo.