Vammaistenpäivänä lauletaan yhdessä – Perjantain yhteislaulutilaisuuksissa laulaa ja laulattaa mynämäkeläinen trubaduuri Reino Mäkilä

0
Mynämäkeläinen Reino Mäkilän vetämien yhteislaulutilaisuuksien teemana on Elämäni laulut.

Laitilan kirjastossa järjestetään perjantaina, kansainvälisenä vammaistenpäivänä kaksi yhteislaulutilaisuutta. Mynämäkeläinen trubaduuri Reino Mäkilä laulaa ja laulattaa yleisöä.

Mäkilä on nyt eläkkeellä, mutta ollessaan työelämässä hän työskenteli kehitysvammaohjaajana toimintakeskus Toivolassa Turussa.

Yksi päivän teemaan liittyvä ja tilaisuudessa kuultava kappale tehtiin Kehitysvammaisten Tukiliiton 30-vuotisjuhlaan vuonna 1992. Kyseessä on Edu Kettusen kappale, jonka Kim Lönnholm levytti.

Minun veljeni on kaunis kuin auringonkukka, minun siskoni on kauniimpi häntä, Mäkilä tapailee kappaletta kitaransa kanssa.

Lisäksi luvassa on tuttuja lauluja kuten Suojelusenkeli,Olen suomalainen, Valoon päin ja Maan korvessa.

– En halua erotella maallisia ja hengellisiä lauluja. Jollain tavalla näen, että kaikissa on jotain sanomaa, Mäkilä sanoo.

Yhteislaulutilaisuuksien teemana on Elämäni laulut, ja Mäkilä on valikoinut tilaisuuksiin kappaleita, joilla on hänelle merkitystä.

25 vuotta sitten Mäkilä menetti auto-onnettomuudessa kolme poikaansa. Hän lauloi poikiensa hautajaisissa ystävänsä kanssa duettona Pekka Simojoen Mistään et suurempaa rakkautta löydä -kappaleen.

– Minusta on tuntunut, että vaikeina aikoina Jumalan rakkaus on tullut todellisemmaksi. Tämä laulu on sellainen, joka muistuttaa minua ehkä siitä.

Eräs toinen kappale, joka tuo pojat hänen mieleensä on, kappale Mitähän puuhaavat taivaassa nyt.

– Siinä on jännästi ajateltu, että mitähän he puuhaavat siellä nyt. Minäkin tietysti mietin poikia. Ikuisuus on niin käsittämätöntä. Meillä on aika täällä, niin me voimme ajatella, että hekin odottavat sitä lopullista taivasta ja maata. Toisaalta kun heillä ei ole aikaa, niin miten sen voi käsittää. Tämä kappale mielestäni aika rohkeasti avaa sitä asiaa.

Iso menetys koskettaa ihmistä syvältä. Mäkilä ja hänen vaimonsa keskustelevat usein siitä, tuliko heistä menetyksensä myötä vahvempia vai heikompia.

– Sitä emme ole ratkaisseet vielä.

Mäkilä kertoo heidän perheensä saaneen onnettomuuden jälkeen valtavasti tukea läheisiltään ja aivan tuntemattomiltakin.

– Muistan, miten eräs mies tuli meidän kuistille. Hän ei saanut mitään sanottua, hän vain itki. Ei siinä tarvinnut sanoja. Hän halusi vain tulla ottamaan osaa.

Mäkilä kokee, että hänkin haluaa olla auttamassa toisia, kun sille on tarve.

– Ei siksi, että se on velvollisuus, vaan koska haluan.

Musiikin pariin kuusilapsisen perheen poika löysi jo lapsena.

– Jossain vaiheessa aloin miettiä, että jos kitaran saisi. Joskus 60-luvun lopulla, kun olin 13–14-vuotias, sain jostain hankittua kitaran. Kävin kirjekurssin ja opettelin soittamaan sitä.

Myös hänen veljensä innostuivat musiikista, ja jonkin aikaa kotona viriteltiin bänditouhujakin. 19-vuotiaana Mäkilä koki uskoon tulemisen.

Suhde musiikkiin pysyi läheisenä. Hän lauloi kuoroissa, lauluryhmissä ja duetoissa. Ystävänsä Olavi Laihisen kanssa hän levytti vuonna 2009.

– Nyt koronan myötä on ollut enemmän striimauksia ja muita.

Perjantain yhteislaulutilaisuudet järjestää Laitilan Helluntaiseurakunta.

Laitilan kirjastossa lauletaan yhdessä kello 13 ja 17. Molemmat tilaisuudet ovat kaikille avoimia.