Aikaa omille ajatuksille – Katso video: Äänimaljarentoutus on kuin hieronta

0

Vuodenvaihde on hyvä aika käydä läpi, mitä asioita haluaa vanhalta vuodelta ottaa mukaansa ja mitkä asiat jättää taakseen. Laitilalainen Anne Suutari järjestää tammikuun 23. päivä Alkavan vuoden miniretriitin Villa Hebronissa Ihodessa.

– Uuteen vuoteen liittyy lupauksia. Usein ystäviltä kysellään, mitä olet suunnitellut. Tässä on sama ajatus. Tämä on kuin välitarkastelun paikka. Vuoden alku on tähän hyvää aikaa, koska ainakin itse olen silloin väsyksissä ja pimeän vuodenajan vuoksi olisi tärkeää levätä, Suutari kertoo.

Kun kevät sitten tulee ja valoisa aika lisääntyy, on helpompi tarttua toimeen. Retriitin tarkoitus on myös ottaa irtiotto arkeen.

– Ennen joulua ja jossain määrin joulun aikoihinkin on kova hälinä eikä välttämättä aikaa hiljentyä omien ajatusten äärelle. Mitä minulle kuuluu ja mitä toiveita minulla on, Suutari sanoo.

Suutarin mukaan ihminen toimii usein automaattiohjauksella ja pyrkii vastaamaan toisten tarpeisiin. Omien tarpeiden täyttäminen tai edes tunnistaminen voi olla vaikeaa.

– Rentoutuminen on tärkeää, jos haluaa voida hyvin, ja löytää sen, mikä on itselle tärkeää.

Suutarin mukaan ihmisten on usein helpompi rentoutua, kun muut ympärillä tekevät samoin. Villa Hebronissa tehdään matalan kynnyksen harjoituksia, joiden tarkoitus on laittaa edellinen vuosi pakettiin ja jättää hyvästi kaikelle, mistä haluaa luopua sekä miettiä, mitä hyvää on vuoden aikana oivaltanut.

– Luvassa on myös kahvi- ja teehetki ja lopuksi noin tunnin mittainen äänimaljarentoutus.

Äänimaljarentoutus sallii sekä kehon että mielen levätä.

– Moni miettii etukäteen, että osaako rentoutua vai alkaako se tehtävälista pyöriä mielessä. Maljat ovat keskenään erilaisia ja niiden sointi vaihtuu koko ajan. Se helpottaa ajatuksista irtipäästämistä ja antaa ajatusten tulla ja mennä. Äänimaljat ovat erinomainen apu rentoutumiseen.

Ihmisessä on yli 70 prosenttia vettä, jossa ääniaallot resonoivat.

– Se on kuin hieronta, jossa päästää hieromaan niille alueille, joihin sormet eivät yllä.

Rentoutumisen ohjaaminen sekä vapauttavan tanssin ja liikkeen tunnit on Suutarille sivutyö, jota hän tekee Sammokka-toiminimellään eri paikoissa Laitilassa ja lähikunnissa. Päätoimisesti hän työskentelee sosiaali- ja terveysalalla. Suutari on opiskellut tanssiliiketerapiaa.

– Siinä opetellaan menemään kehon äärelle. Kehon ja mielen välillä tehdään vähän turhaankin erottelua. Usein kehon jännitystilat ja epämukavuus voi paljastaa hyvin paljon sellaista, joka on mielessä ja jota ei ole pystynyt jäsentelemään. Kun tehdään jotain kehollista harjoitusta, se auttaa purkamaan jännityksiä ja pääsee paremmin kiinni siihen, mikä on vaivannut mieltä.

Suutarin mukaan myös miniretriitissä tehdään jotain kehollista.

– Ihmisen on helpompi rentoutua, jos on ollut liikkeellä. Jotain kehossa täytyy liikkua ennen kuin voi asettua aloilleen.

Villa Hebron sijaitsee keskellä Ihoden maaseutua. Sen hiljainen ympäristö ja omistajan lupaus räätälöidä palvelut tarpeiden mukaan saivat Suutarin innostumaan paikasta. Hän törmäsi siihen ensimmäistä kertaa Instagramissa.

– Tuli sellainen olo, että paikka voisi toimia tämän tyyppiselle tapahtumalle.

Miniretriitille voi ilmoittautua 16.1. asti.

Oma unelmapaikka tarjoaa maaseudun rauhaa muillekin

Villa Hebron on Laitilassa asuvalle Katja Sinisalolle kakkoskoti. Rakennus on vuodelta 1954 ja sen alakerta on kunnostettu. Sieltä löytyy kaksi kammaria, tupa ja sali sekä vessa. Nukkumapaikkoja on 10 hengelle.

Sinisalo asuu Laitilan keskustassa niin ikään rintamamiestalossa. Hän kuitenkin halusi talon, jossa puuhella ja pönttöuuneja. Sinisalo kaipasi myös syvemmälle maalle. Paikkaan, jossa luonnon eläimet käyskentelevät lähistöllä ja jossa on ihan hiljaista.

Vuonna 2020 hän löysi Villa Hebron Tori.fi:stä ja paikasta tehtiin kaupat. Viime vuoden toukokuussa paikkaa vuokrattiin ensimmäisen kerran.

– Kun tänne tulee, täällä on kaikki valmiina. Pedit on pedattu ja pyyhkeitä löytyy. Haluamme, että kaikki on vieraille mahdollisimman helppoa, Sinisalo kertoo.

Tilaa voi vuokrata myös juhliin ja periaatteessa millaista tarkoitusta varten vain. Myös vuokrausaika on sovittavissa.

– Joku voi haluta tulla nukkumaan kahdeksi tunniksi. Pisin vuokrausaika on ollut kolme kuukautta, mutta se oli meille liian pitkä aika, koska emme itse päässeet tänne.

MUOKATTU 12.1. kello 15.04 Jutussa luki aluksi virheellisesti, että Pyhärannassa sijaitseva kohde on Villa Hebro. Paikan nimi on kuitenkin Villa Hebron.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here