Katso luvut: Avoimien työpaikkojen määrä nousee Laitilassa

0
Varsinais­Suomen työttömyys alenee vauhdikkaampaa kuin koko maassa yleisesti. Varsinais-Suomessa avoimia työpaikkoja on ollut eniten auki teollisuudessa. Arkistokuva logistiikkavarastosta: Marttiina Sairanen.

Avoimien työpaikkojen määrä Laitilassa on noussut viime vuonna jonkin verran edellisvuotta paremmalle tasolle. Laitilassa oli auki 100–200 työpaikkaa viime vuoden jokaisena kuukautena.

Vuoden 2020 luvuissa näkyy koronapandemian nousu ja esimerkiksi alkuvuonna maatalousalan räjähdysmäinen työpaikkamäärän kasvu.

SAMA SUUNTAUS näkyy vahvemmin muualla Varsinais-Suomessa. Koko maakunnassa oli uusia työpaikkoja joulukuussa auki tuplasti enemmän kuin vuosi sitten.

Viime kuussa avoimia työpaikkoja listattiin Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa 7 400 kappaletta. Vuotta aiemmin määrä oli 3 800.

Avoimet työpaikat keskittyvät vahvasti Turun seudulle, jossa avoimia työpaikkoja oli joulukuussa yli 5 100. Vakka-Suomessa avoinna oli reilu 800.

Luvut käyvät ilmi tiistaina julkaistusta Varsinais-Suomen Työllisyyskatsauksesta. Katsauksen tekee Varsinais-Suomen Ely-keskus.

Vuoden 2019 joulukuussa avoimia työpaikkoja oli Varsinais-Suomessa 3 750 ja vuonna 2018 joulukuussa 3 400.

Listaus ei kerro avoimien työpaikkojen työsuhteen muotoa tai kestoa, mutta pyrkii poistamaan päällekkäiset työpaikkailmoitukset listauksen luonnin yhteydessä.

VIIME VUONNA työvoiman kysyntä oli poikkeuksellisen vilkasta lähes kaikilla aloilla.

Eniten paikkoja on ollut auki teollisuudessa (pois lukien metalliteollisuus), jossa työvoiman kysyntä on ollut yli 140 prosenttia kovempaa tänä vuonna verrattuna viime vuoteen.

Rakentamisessa on työvoiman kysyntä ollut määrällisesti kovaa ja paikkoja on ollut auki yli 60 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Myös puhdistusalalla, sote-alan tehtävissä, hotelli- ja ravintolasektorilla sekä kuljetuksissa on paikkoja ollut yli 70 prosenttia enemmän verrattuna viime vuoteen.

Koko Suomessa oli joulukuussa avoinna 164 500 työpaikkaa, mikä on 71 600 enemmän kuin vuosi sitten.

LAITILASSA joulukuun työttömyysaste oli 8,0 prosenttia. Vuosi sitten työttömyysaste oli 9,2.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Laitilassa hieman matalampi kuin koko Varsinais-Suomessa keskimäärin. Maakunnan työttömyysaste oli 9,8 prosenttia.

Työttömien osuus työvoimasta oli Varsinais-Suomessa pienempi kuin koko maassa. Koko maan työttömyysaste oli 10,5.

Varsinais-Suomen korkein työttömyysaste oli Turussa (13,2 prosenttia). Pienin työttömyysaste oli Sauvossa (3,7 prosenttia).

Joulukuussa työttömiä oli selvästi vähemmän kuin vuotta aiemmin kaikissa Varsinais-Suomen seutukunnissa.

Suurin ero vuotta aiempaan oli Salon seutukunnassa (29 prosenttia vähemmän) ja pienin Vakka-Suomessa (23 prosenttia vähemmän).

Joulukuun aikana työttömien määrä yleensä nousee normaalin suhdennevaihtelun mukaan.