Lievien koronavirusoireiden takia ei Laitilassa tarvitse käydä testissä – Vältä kontakteja viiden päivän ajan

0
Laitilassa koronatestiin ei enää ohjeisteta mentävän, mikäli sairastunut on perusterve ja oireet ovat lievät. Arkistokuva: Solina Saarikoski

Laitilan terveyskeskus kertoi torstai-illalla Facebookissa, että lievien koronavirusoireiden takia ei jatkossa Laitilassa tarvitse käydä testissä, mutta kontakteja tulee välttää viiden päivän ajan.

  • Päivitykseen oli liitetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedote, jossa kerrotaan, että tartunnanjäljitys on ruuhkautunut useissa kunnissa, joten suurta osaa tartunnan saaneista ei ehditä tavoittaa ajoissa, jolloin jäljityksestä ei ole apua tartuntojen torjunnassa.

    – Jos olet perusterve ja sinulla on lieviä hengitystieoireita ja yleisvointisi on hyvä, ei yleensä ole tarvetta ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon eikä hakeutua terveydenhuollon koronavirustestiin. THL kuitenkin suosittelee, että vältät vapaaehtoisesti kontakteja muihin kuin samassa taloudessa asuviin vähintään viiden vuorokauden ajan, THL viestittää.

    Oireisena kontakteja on vältettävä, vaikka kotitestin testitulos olisi negatiivinen.

    – Voit halutessasi tehdä kotitestin. On kuitenkin tärkeää, että vältät oireisena kontakteja ainakin viiden vuorokauden ajan, vaikka kotitesti olisi negatiivinen. Jos oireet jatkuvat kauemmin kuin kolme vuorokautta, suosittelemme välttämään kontakteja, kunnes olet ollut oireeton vähintään kaksi vuorokautta.

    Jos kotitesti on positiivinen, tulosta ei THL:n mukaan yleensä ole tarpeen varmistaa terveydenhuollossa tehtävällä testillä.

    – Jos asut samassa taloudessa positiivisen kotitestin tehneen kanssa tai asut tai olet muutoin ollut läheisesti tekemisissä terveydenhuollossa tehdyssä testissä positiivisen tuloksen saaneen kanssa: Vältä mahdollisuuksien mukaan kodin ulkopuolisia kontakteja, kunnes sairastuneen henkilön oireiden alusta on kulunut viisi vuorokautta. Jos useita perheenjäseniä sairastuu, viisi vuorokautta lasketaan viimeisimpänä sairastuneen oireiden alusta.

    Käytä kodin ulkopuolella kasvomaskia.

    – Jää etätöihin, jos se on mahdollista. Jos olet täysin oireeton, voit mennä töihin kasvomaskia käyttäen ja kontakteja välttäen.

    Oireeton lapsi voi mennä kouluun tai päiväkotiin, kun sairastuneen perheenjäsenen oireiden alusta on kulunut viisi vuorokautta.

    – Kerro sairastumisestasi henkilöille, joihin sinulla on ollut läheinen kontakti. Pyydä tartunnalle altistuneita välttämään vapaaehtoisesti kontakteja viiden päivän ajan siitä, kun viimeksi tapasitte, käyttämään kasvomaskia ja noudattamaan hyvää käsihygieniaa muita ihmisiä tavatessa. Tartuttavuus voi alkaa jo kaksi vuorokautta ennen oireiden alkamista.

    Terveydenhuollon testiin on edelleen syytä hakeutua seuraavista syistä:

  • terveydenhuollon ammattilainen on suositellut testiä
  • työskentelet sosiaali- ja terveydenhuollossa asiakas- ja potilastyössä
  • työskentelet missä tahansa tehtävässä ympärivuorokautisessa hoiva- tai vammaispalveluissa
  • kuulut vakavan koronavirustaudin riskiryhmään tai
  • olet raskaana

THL muistuttaa, että terveydenhuoltoon voi ottaa aina yhteyttä, mikäli vointi sitä vaatii.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here