Lue juttumme 20 vuoden takaa: Vakka-Suomen puuastiateollisuus ikivanhaa – Kyll vakka kantes valitte

0
Metsäteknikko Unto Arvonen kertoi vakkatekniikasta ja koristeellisen kinkerikousan valmistuksesta. Kuvassa hän veistää haapalautaa. Laitilan Sanomat 30.1.2002 Kuvat: Martti Perävainio

Juttu on julkaistu Laitilan Sanomissa 30.1.2002

Vakka-Suomen seutukunnalla on satoja vuosia vanha nimi ja maine. Perustana on alueen ikivanha kotiteollisuus, puisten astioiden ja muiden talousvälineiden valmistaminen myyntiin ja vientiin Itämeren suuriin kaupunkeihin. Vakkoja ja tiinuja on osattu muuallakin läntisessä Suomessa valmistaa, mutta vain vakkasuomalaiset kehittivät työstä pitkälle organisoidun elinkeinon, jonka mukaan koko aluetta alettiin nimittää.

Suomen historian professori, taloushistoriaan erikoistunut Pentti Virrankoski esitelmöi vakkasuomalaisten ikivanhasta kotiteollisuudesta Pyhärannan Santtio-talolla joulukuussa. Virrankoski on tutkinut ansiokotiteollisuuden historiaa vuosikymmenten ajan. Hän väitteli aiheesta tohtoriksi vuonna 1963, ja kolme vuosikymmentä myöhemmin hän julkaisi laajan tutkimuksne nimeltään Käsitöistä leivän lisää .

Virrankoski pitää vakkasuomalaisten puutyötä merkittävimpänä kotiteollisena elinkeinona koko Suomessa, niin pitkäkestoista, korkeatasoista ja taloudellisesti merkittävää se oli. Kalantilainen metsäteknikko Unto Arvonen kertoi esitelmän jälkeen vakkatekniikasta ja koristeellisen kinkerikousan valmistuksesta.

Vakkasuomalaiset mainitaan asiakirjoissa ensi kertaa 1500-luvulla. Tuolloin kotiteollisuuden tekniikka ja organisaatio olivat tällä alueella jo hyvin pitkälle kehittyneet. Keskiaikaiset lähteet eivät kerro asiasta, mutta Virrankoski on tullut siihen tulokseen, että laajamittaisen puuastiakaupan alku voidaan sijoittaa 1200-luvun jälkipuolelle.

Niin sanottujen kimpiastioiden valmistus tunnettiin jo varhain rautakaudella Itämeren piirissä. Taito oli keskiaikana tunnettu koko Suomessa, mutta erikoisen kehittynyt se oli Vakka-Suomessa. Työvälineiden nimet olivat suomalaisperäisiä.

Kimpitekniikan lisäksi vakkasuomalaiset osasivat jo varhain taivuttaa ohuesta haapalaudasta vakkoja, pohtimia ja seuloja. Tätä tekniikkaa eivät itäsuomalaiset tunteneet ainakaan 1800-luvulla. Jokainen vakka on niin yksilöllinen, että siihen sopii vain sen oma kansi ja sekin vian oikein päin. Siitä johtuu sanonta ”kyll vakka kantes valitte”.

Miksi Laitilan–Kalannin seudusta tuli Vakka-Suomi?

Yleisiä edellytyksiä olivat riittävä tekninen taito, sivutulojen tarve, tuotteiden hyvä menekki sekä tuotannon, kuljetuksen ja kaupan organisointi. Vaikka tällä alueella pellot olivat pieniä, maatalous oli 1500-luvun veroluettelojen mukaan kohtalaisen kehittynyttä; köyhyys ei ollut kehityksen tärkein tekijä, vaikka verotus olikin kovaa.

Tuotteiden hyvää menekkiä ja kauppayhteyksiä Virrankoski pitää pääsyynä vakkasuomalaisen ansiokotiteollisuuden kehittymiseen. Niinpä astioiden vienti alkoi 1800-luvulle tultaessa vähentyä, kun muualla alettiin valmistaa posliinisia, lasisia ja peltisiä astioita.

Haapalautojen etevä käsittely oli ruotsalaisten mielestä piirre, joka erotti Laitilan–Kalannin asukkaat muista. Haapa oli tällä seudulla tarvepuu, jonka kasvua varjeltiin.

Haapalaudoista taivutetut erikokoiset vakat olivat vain yksi astiamuoto. Kimpitekniikalla astialaudoista kootut saavit ja tiinut, oluthaarikat, lautaset, kauhat ja lusikat olivat muita tuotteita. Kylittäin ja talottain oli erikoistuttu omiin esineisiin. Kimpiastioita valmistettiin vaiheittain, ”tehdasmaisesti.” Laivaan lastattiin astiat sisäkkäisiin kimppuihin tilaa säästäen.

Kimpitekniikka on Kustaa Viikunan käsityksen mukaan saatu kaupan mukana svealaisten valtakunnasta. Kristinuskokin tuli samasta suunnasta tälle alueelle 1000-luvulla ennen muita alueita.

Vakka-Suomen käsityö nojautui keskiajalla ulkomaisiin markkinoihin. Astioita vietiin ainakin jo 1400-luvulla suuria määriä Ruotsiin, Tanskaan ja Pohjois-Saksaan.

Merelliset yhteydet olivat vilkkaat kautta vuosisatojen. Kauppapurjehdus Ruotsiin lienee alkanut viikinkiajalla, ennen 1000-lukua.

Virrankoski olettaa puuhun perustuvan kotiteollisuuden kehittyneen ensin Kalannin kylissä, jotka olivat lähimpänä siellä olevaa keskiaikaista satamaa. Menekin kasvaessa elinkeino levisi nopeasti muualle Kalantiin, Laitilana ja Pyhämaan nuoriin kyliin.

Talonpoikien purjehdusta ei saatu loppumaan Uudenkaupungin (1617) perustamisen jälkeen. 1600- ja 1700-luvulla puuastioita tehtiin paljon myös Karjalan kappelissa ja Mietoisten metsäseuduilla sekä Satakunnan puolella Lapissa, Hinnerjoella, Honkilahdella ja eräissä Euran kylissä, joista niitä vietiin Rauman kautta. Laitilan seutu oli myös puukenkäaluetta, mutta kengät eivät olleet vientitavaraa.

1800-luvun alussa vietiin erilaisia pyttyjä ja sankoja ulkomaille yli 10 000 kappaletta vuodessa. Tärkeimmät vientituotteet silloin olivat haapaiset kaukalot (20 000 kpl), jauholapiot (25 000–30 000 kpl) ja lusikat (12 000 kpl). Vuosisadan puolivälin jälkeen vienti tyrehtyi pian kokonaan, vain kotimarkkinat vetivät 1900-luvun alkupuolelle asti. Laitilalaisen puusaavin syrjäytti vasta muovisaavi sotien jälkeen.

Astioista huonekaluihin

Laitilassa ryhdyttiin puuastioiden menekin heikennyttyä valmistamaan huonekaluja. Kalannista on tietoja yksinkertaisten tuolien viennistä Ruotsiin, Saksaan ja Tanskaan jo 1700-luvulla. Karmituolit, sängyt, piirongit, kaapit ja keinutuolit mainitaan 1800-luvun lopulta Laitilan miesten tärkeimpinä käsityötuotteina; muutos astioista huonekaluihin oli tapahtunut vuoden 1870 vaiheilla.Puuastiateollisuus säilyi kauimmin Laitilan itäisissä kylissä, varsinkin Katinhännässä.

Seppälä ja Kouma olivat tunnettuja huonekalukyliä, jotka valmistivat turkulaisille huonekaluliikkeille piironkeja, sänkyjä ja tuoleja. laitilan eri kylissä valmistettujen huonekalujen ja – sikäli kun tietoja vielä löytyy – puuastioiden selvittäminen on tulevan tutkimuksen sarkaa.

Vakka-Suomen seutukunnan nimi palautuu sanana lähes 500 vuoden taakse. Sen taustalla oleva elinkeino ja kekseliäs yritteliäisyys ulottuvat kauas viikinkien aikoihin. Harvalla seudulla on niin hyvää ja kuvaavaa, nykykieleenkin taipuvaa nimeä.