Matti äänesti ensimmäisten joukossa – Laitilan kaupungintalon ennakkoäänestykseen jonotettiin keskiviikkona

0
Ensimmäiset äänestäjät olivat kaupungintalolla jo varttia vaille 11. Matti Hiljander (oik.) oli lähtenyt heti äänestämään, kun kerran tiesi, kenelle antaa äänensä.

Matti Hiljander osallistui keskiviikkona historialliseen hetkeen. Hän oli Laitilan kaupungintalon jonossa kolmas ja pääsi ensimmäisten joukossa äänestämään aluevaaleissa. Häntä ennen Laitilassa ehti äänestää pariskunta, joka ei halunnut nimeään julkisuuteen.

– Päätöksenteko on helppoa, kun hoitaa hommat siihen malliin, että tietää, mistä äänestää, Hiljander totesi hymyillen.

Hiljander on seurannut aluevaaleja koskevaa uutisointia ja vaalikeskusteluja televisiosta. Hän ei antanut puoluejohtajien vaalikeskusteluille kovin hyvää arvosanaa.

– Poliittiseksi väännöksihän tämä on mennyt, kun seurasin Ylen vaalitenttiä, jossa olivat Li Andersson ja kumppanit, hän viittasi vaaliväittelyyn, johon osallistuivat Vasemmistoliiton puheenjohtajan lisäksi keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko (kesk.) sekä Maria Ohisalon sijaisena puheenjohtajaksi noussut Iiris Suomela (vihr.).

– Kyllä sekin ihmetyttää, että millä ne muka pystyvät hoitamaan kolmea neljää hommaa yhtä aikaa. Ministeriä en ainakaan äänestä, Hiljander totesi.

Hän kertoi antavansa äänensä paikalliselle ehdokkaalle. Hiljander ennusti, että jos Laitilasta joku aluevaltuustoon pääsee, hän on keskustalainen.

Aluevaltuustoon valittavan pitäisi hänen mielestään puolustaa erityisesti Laitilan palveluita.

– Sehän on selvää kun kasikymppiä käy, niin pitää tärkeänä Laitilan sairaalapalveluja, että ei tarvitsisi mennä Uuteenkaupunkiin tai Turkuun. Tosin siellä täytyy välillä käydä nytkin. Vuodeosasto on tärkeä, jos vaikka ei pääsekään enää omasta vuoteesta ylös.

Vaalipaikalle kertyi ensimmäisen vartin aikana kymmenkunta äänestäjää. Jonotustakin oli uurnille. Kaupungin hallintosihteeri Jaana Suominen oli tarkkailemassa, että äänestäjät pitävät turvavälejä. Lisäksi hän opasti äänestäjiä käyttämään käsidesiä.

Ennakkoäänestys on järjestetty aiemminkin Laitilan kaupungin virastotalolla. Aluevaaleissa voi äänestää myös ulkona, kuten viime kuntavaaleissakin.

– Meillä ei ole siellä mitään pysyvää äänestyspaikkaa. Ulko-ovella on opaste, jossa kerrotaan, että soittaa ovikelloa, jos tarvitsee ulkoäänestyksen. Nostamme sitten sitä varten pöydän ulos, Suominen kertoo järjestelyistä.

Hän ei usko, että ulkoäänestystä juuri tarvitaan, kun sisälläkin voi äänestää turvallisesti. Sisätiloihin ei päästetä yhtä aikaa montaa ihmistä, vaan jos jonoa syntyy, osa jonottajista jää ulos odottamaan. Jono etenee kuitenkin nopeasti.

– Kotiäänestyspyyntöjä tuli aiempaa vähemmän, että siitä päätellen ihmiset uskaltavat lähteä äänestämään vaalipaikalle.

Vaalivirkailija Riitta Heino ilahtui, kun vaalipäivä alkoi vilkkaasti. Hän kuitenkin myönsi, ettei usko äänestysprosentin nousevan kovin korkeaksi.

– Laitilassa on yleensäkin alhainen äänestysprosentti ja nyt vielä näille aluevaaleille veikataan alhaista äänestysprosenttia.

Heinoa ei ärhäkkä omikron pelottanut, vaan hän lähti vaalivirkailijaksi yhtä mielellään kuin ennenkin:

– Minulla on FFP2-suoja. Luotan myös siihen, että ihmiset tulevat tänne äänestämään terveinä, ei oireisina.

Fakta


Aluevaalit


Ennakkoäänestys järjestetään 12.–18.1. Laitilan kaupungintalolla.

Varsinainen vaalipäivä on 23.1. ja silloin taajamassa asuvat äänestävät kaupungintalolla, haja-asutusalueella asuvat Varppeen koulun ruokalassa.

Aluevaltuusto aloittaa työnsä 1.3.2022

Hyvinvointialue käynnistää toimintansa 1.1.2023.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here