Ravit: Gene Touch kokonaan Lampolahdelle

0
Laitilalainen Miss Miramis ravasi Turussa perjantaina kuudenneksi Anssi Nurmisen ohjastamana.

Laitilalainen lämminveriravuri Gene Touch on vaihtanut valmentajaa ja omistajaa. Aiemmin Raimo Mikolan ja Pia Lampolahden omistuksessa sekä Mikolan valmennuksessa kilpaillut 12-vuotias ruuna siirtyi marraskuussa yksin Lampolahden omistukseen ja myös valmennukseen.

Uudelta valmentajalta ruuna aloitti 26. marraskuuta Lahdessa yhdeksännellä sijalla. Turussa viime perjantaina Gene Touch oli Antti Teivaisen ohjastamana neljäs ajalla 17,1. Seuraavan kerran ruuna kilpailee ensi tiistaina Teivossa.

Turun viimassa kaviouraa paukutti myös laitilalaisen Talli Miramiksen omistama ja Janina Lehtosen treenaama Miss Miramis. Forssalainen Anssi Nurminen ajoi nelivuotiaan tamman kuudenneksi ajalla 20,4.

Laitilalainen ohjastaja Jere Kiveinen kävi Turussa kuskaamassa kolmossijan Some Adolfilla (17,8a). Sama valjakko sijoittui maanantaina Porissa kakkoseksi ajalla 18,3a.

Karhukaupungissa Kiveinen ajoi täysosuman salolaisella Tähti-Kulkurilla (32,2a). Kahdeksanvuotias ruuna lähti kirimään kierros jäljellä kolmosrataa pitkin keulaan, mutta laukkasi takasuoralla ja vaipui peränpitäjäksi. Sieltä Kiveinen taituroi Tähti-Kulkurin sitkeästi uuteen kiriin, joka kantoi ykköseksi.