Aamu- ja iltapäivätoiminnalle esitetään jatkoa Pyhärannassa – ”Iso kädenojennus perheille”

0
Arkistokuva: Riitta Salmi

Pyhärannan kunnanhallitus esittää valtuustolle, että tämä myöntää lisämäärärahan kahden koulunkäynninohjaajan palkkaamiseen, jotta aamu- ja iltapäivätoimintaa Rohdaisten ja Reilan kouluissa voidaan jatkaa. Kahden osa-aikaisen koulunkäynninohjaajan palkkakustannus on vuositasolla noin 60 000 euroa.

Pyhärannan kouluissa on järjestetty koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa jo useita vuosia. Koulunjohtajien, päiväkodin johtajan, vs. kunnanjohtajan, talousjohtajan sekä varhaiskasvatuksen edustajan palaverissa helmikuun alussa linjattiin, että aamu- ja iltapäivätoimintaa jatkettaisiin myös tulevaisuudessa, koska se on yksi kunnan tärkeistä vetovoimatekijöistä.

– Toiminta on todella tärkeä perheille, joissa mennään aikaisin töihin. He voivat viedä lapsen kerhoon ja sama illalla. Kerhot ovat auki puoli viiteen asti. Tämä on valtavan iso kädenojennus, eikä tämä välttämättä tule kaikissa kunnissa näin hyvin hoidetuksi kuin nyt tämän päätöksen jälkeen, vs. kunnanjohtaja Merja Koski kertoo.

Ihoden kouluun palkattiin kuluvan vuoden alusta koulunkäynninohjaaja toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen aamu- ja iltapäivätoiminnan onnistumista varten.