Haastavat talvikelit

0

Kulunut talvikausi on tarjonnut melkoisia haasteita niin kävelijöille kuin autoilijoillekin.

Vaikka pohjoisemmassa Suomessa saatetaan naureskella sille, miten talvi taas kerran yllätti etelän autoilijat, niin onhan talvi aivan erilainen eri puolilla Suomea. Esimerkiksi isoimmissa kaupungeissa lumi on sellainen ongelma, jota harvaan asutussa Suomessa on vaikea oikein edes hahmottaa: kadut ovat kapeita eikä auratulle lumelle ole säilytyspaikkoja.

Pakkasen ja plussan väliä sahanneet lämpötilat ovat puolestaan aiheuttaneet paikoin pahoja päällystevaurioita ja teille on ilmaantunut isojakin monttuja. Asfaltti ei kestä, kun sen huokoiseen pintaan valunut vesi vuoroin jäätyy, vuoroin sulaa. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tiedotti hiljattain, että vaurioiden korjaamista odoteltaessa on ongelmallisimmilla tieosuuksilla jouduttu jopa laskemaan tilapäisesti nopeusrajoituksia.

”Liukkaat kelit ovat lisääntyneet Suomessa, koska talvet ovat leudontuneet.”

Viime viikolla Laitilassakin kadut ja kevyen liikenteen väylät olivat paikoin veden alla. Laajoja lammikoita syntyy, kun lumien sulamisvedet tai taivaalta satava vesi ei pysty imeytymään jäässä olevaan maaperään.

Kevyen liikenteen väylät ovat olleet toisinaan kuin luistinratoja ja petollisista olosuhteista on tänä talvena varoiteltu säätiedotuksissa useaan otteeseen. Paljon kertoo sekin, että liukkaiden torjuntaan käytettävien hiekoitusmurskeen ja -sepelin saatavuudessa on kovan kysynnän vuoksi ollut ongelmia.

Liukkaat kelit ovat lisääntyneet, koska talvet ovat leudontuneet. Sääpalveluyritys Foreca muistuttikin hiljattain, että liukkaus leviää keskilämpötilan nousun vuoksi tulevaisuudessa myös pohjoisempaan Suomeen.

Lämpenevä ilmasto näkyy ihmisten arjessa monin tavoin ja muuttuviin olosuhteisiin pitäisi kyetä mahdollisuuksien mukaan myös varautumaan.

Solina Saarikoski
solina.saarikoski@laitilansanomat.fi