Koiravaljakkoajoa ympäri vuoden – Mäki-Arvelan perheen yhteinen harrastus vie heitä harjoitus- ja kisamatkoille sekä lähelle että kauas

0
Sampsa, Vilja ja Kaisa Mäki-Arvelalla sekä perheen koirille on yhteinen harrastus, joka pitää perheen liikkeessä ympäri vuoden.

Kaikki alkoi hieman yli kymmenen vuotta sitten yhdestä huskysta, jonka jälkeen tuli toinen. Siitä ajatus koiravaljakkoharrastuksesta lähti, vaikkei koirien omistaja laitilalainen Kaisa Mäki-Arvela saanut lopulta kummastakaan ensimmäisestä koirasta itselleen harrastuskaveria vetolajeihin.

– Vuonna 2012 meille tuli ensimmäiset käyttölinjaiset koirat, ja siitä se lähti aika rytinällä, Kaisa muistelee.

Meillä on syntynyt kaksi pentuetta, joista lähes kaikki ovat jääneet kotiin.

Ensimmäiset viisi vuotta Kaisa harrasti yksin ja toisen koiravaljakkoharrastajan kanssa, mutta sai miehensä Sampsankin innostumaan eräänä isänpäivänä.

– Pyysin Sampsaa ajamaan koirat ensimmäistä kertaa yksin. Hänkin innostui, kun antoi vaan yksin mennä enkä ollut neuvomassa vieressä, Kaisa muistelee.

Myös 7-vuotias Vilja kilpailee koiravaljakoilla. Kaisa kertoo, että koiravaljakkoajon lasten luokkaan voi osallistua, kun osaa kävellä.

– Vilja taisi osallistua ekan kerran reen kanssa kolmen vanhana. Kisamatka on sellainen 200 metrin suora. Vilja nostettiin reen kyytiin ja päästettiin menemään. Nyt hän ajanut yksin joitain pätkiä kahdellakin koiralla.

Vilja pitää kovasta vauhdista. Tänä talvena hän on muun muassa ollut koirien kanssa pulkkailemassa siten, että koira oli vetovaljaissa pulkan tai rattikelkan edessä.

– Mentiin tuolla meidän rekireitillä, Sampsa kertoo.

– Se oli aika kivaa kyllä, Vilja muistelee.

– Kivointa on mennä pulkalla koiran perässä. Sitten se kun tippuu kyydistä, on kivaa. Sitten voi mennä mahaliukua koiran perässä, hän lisää.

Vilja Mäki-Arvela harrastaa koiravaljakkoajoa yhdessä äitinsä ja isänsä kanssa. Perheeseen kuuluu lisäksi 17 koiraa, joista 16 on vetokoirina tunnettuja huskeja. Kuvcassa Viljan kanssa poseeraavat Antero ja Basso.

Vauhtia ei siis ole hiljentänyt sekään, että reen tai pulkan kanssa on kaaduttu.

– Aika hurjaa on hänen ajaminen, että kyllä hän aika kovaa tykkää mennä, Kaisa sanoo.

Koiravaljakkoajo on nykyään ympärivuotinen harrastus. Etelä-Suomessa lumi ei ole edes jokavuotinen ylellisyys, joten harrastamiseen tarvitaan myös sulan kelin välineet.

– Paljon treenaamme mönkijän kanssa ja osa talvista on menty kokonaan mönkijällä, mutta tosi paljon olemme käyneet pidemmillä lomilla pohjoisessa lumivarmemmilla alueilla, missä pääsee reelläkin ajamaan, Kaisa kertoo.

Hyvällä kisakoiralla on ”vetopäätä”.

Lisäksi kodin pihalle on rakennettu kävelytyskone, jossa koirat pääsevät treenaamaan. Vetokoirat tarvitsevat paljon liikuntaa etenkin jos niiden kanssa kisataan.

– Joka toinen päivä meillä on treenit. Treenikausi alkaa kesäkuussa ja päättyy toukokuussa. Treenikaudella koirilla on myös lomapätkiä, jolloin käydään pelkästään metsässä ja koirat juoksevat aidatulla pihalla. Kyllä tähän harrastukseen menee iso osa meidän ajasta, Sampsa kertoo.

Tällä hetkellä Mäki-Arvelan perheeseen kuuluu 17 koiraa, joista yksi on lapinporokoira ja loput huskeja. Koirista osa on eläkkeellä ja osa on kotikoiria, jotka eivät ole syystä tai toisesta soveltuneet vetämään.

Kisatiimin kokoonpano koostuu lähes yksinomaan omille koirille syntyneistä pennuista.

– Meillä on syntynyt kaksi pentuetta, joista lähes kaikki ovat jääneet kotiin, Sampsa sanoo.

Kaikki perheenjäsenet eivät kilpaile samoilla koirille.

– Sampsa ottaa ne, jotka menevät kovimpaa. Minä ja Vilja kilpailemme niillä, jotka kuuntelevat paremmin eli niillä rauhallisemmilla koirilla. Ne ovat yleensä niitä hiukan vanhempia, Kaisa sanoo.

Sampsan mukaan hyvällä kisakoiralla on ”vetopäätä”.

– Sille täytyy tulla luonnostaan se, että se haluaa mennä eteenpäin. Lisäksi koiran täytyy olla fyysisesti todella hyvässä kunnossa, Kaisa lisää.

Jos koronatilanne sallii, perhe lähtee maaliskuussa Ruotsiin MM-kisoihin. Kisat on jo kerran peruttu.

Koronatilanne voikin sotkea koiravaljakon kisasuunnitelmat pahan kerran.

– Kisakoiran paras ikä on 2–4 vuotta. Jos MM-kisat joudutaan perumaan kahtena vuonna peräkkäin, se suunniteltu pentue, joka kisojen aikaan olisi ollut 3-vuotias, onkin jo viisivuotias. Koirien kouluttaminen ja treenaaminen on pitkän työn takana. Se, että kisat peruttiin viime vuonna oli jo iso pettymys, Sampsa sanoo.

Harrastus yhdistää perhettä.

– Me olemme kaiken vapaa-ajan yhdessä. Ennen koronaa reissattiin paljon. Oltiin joka viikonloppu talvellakin jossain, Kaisa kertoo.

Kisa- ja harjoittelumatkat ovat myös sosiaalisesti tärkeitä tapahtumia. Koiravaljakkoharrastajien yhteisö on tiivis ja kisapaikoilla on usein paljon perheitä ja muita lapsia.

– Nyt kun Vilja on jo isompi, hän ja kaverit jo soittelevat ja kyselevät, että tuletteko te kisoihin. Heillä on se oma porukkansa, Kaisa kertoo.

Me olemme kaiken vapaa-ajan yhdessä. Ennen koronaa reissattiin paljon. Oltiin joka viikonloppu talvellakin jossain.

Talvikaudella perhe majoittuu usein mökissä toisen perheen kanssa.

– Ne ovat aika odotettuja reissuja, Kaisa kertoo.

Kesäaikaan perheen iso pakettiauto tarjoaa yösijan sekä 17 koiralle että kolmihenkiselle perheelle. Koirille on oma paikkansa auton perässä ja perheelle on tehty majoituspaikka auton keskelle.

– Keväisin ja syksyisin nukutaan autossa. Siihen mahtuu hyvin kolme ihmistä, mutta kun Vilja kasvaa niin en tiedä joudutaanko sitten ostamaan asuntovaunu perään tai sitten minä joudun taakse koirien kanssa, Sampsa naurahtaa.